Termillä ei löydetty valmiita ehdotuksia hakusanalle. Voit kuitenkin suorittaa haun painamalla enteriä tai klikkaamalla haku-painiketta.

AIKUISKOULUTUS JA OPPISOPIMUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS

YLEISSIVISTÄVÄ KOULUTUS

Koulutushaku

Saskylle avustusta Liikkuva koulu –hankkeeseen

31.05.2017

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Saskyn Get Up! -hankkeelle 70.000 euroa Liikkuva koulu -ohjelman kehittämisavustusta lukuvuodelle 2017–2018.

Hankkeen tavoitteena on saada SASKY koulutuskuntayhtymän oppilaitosten vähän liikkuvat nuoret liikunnan pariin helposti saavutettavilla ”matalan kynnyksen” liikuntamuodoilla, kasvattaa myönteistä asennetta liikuntaan ja lisätä aktiivisuutta koulupäivien aikana. Liikkuminen ja liikuntaharrastukset vaikuttavat oleellisesti jaksamiseen koulupäivien aikana ja parantavat tutkitusti keskittymiskykyä. Liikunta elämäntapana vaikuttaa monella tavalla suotuisasti ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien työssäjaksamiseen, terveyteen ja työkykyyn.

Saskyn johto ja koko henkilöstö on sitoutunut hankkeeseen. Kuntayhtymä on osallistunut mm. valtakunnalliseen Ammattiosaajan työkykypassin kehittämistyöhön.

Takaisin

Toiminnan takaa Netland AppRunner Kirjaudu ylläpitotilaan Windows-työasematunnuksellasi Kirjaudu ylläpitotilaan etätyötunnuksellasi