Siirry sisältöön

Saskyn brändi uudistuu 1.2.2024

1.2.2024 on juhlapäivä, sillä iloksemme saamme julkaista uuden ja uljaan Sasky-brändin!

Käsi kohotettuna kohti taivasta ja sormet voiton merkiksi v-muodossa. Henkilöllä sinivalkoraidallinen paita.

Saskyn brändiuudistuksen valmistelu aloitettiin viime kesänä. Uudistus koskee kaikkea Saskyn visuaalista näkyvyyttä – logoa, brändivärejä, nettisivuja, mainos- ja markkinointitavaroita jne. Uudistuksen taustalla on tarve uudistaa Saskyn näkyvyyttä ja tunnettavuutta ja raikastaa Saskyn visuaalinen ilme tähän päivään sopivaksi.

Strategia antaa suunnan Saskyn toiminnalle – mitä Sasky tavoittelee, mitkä arvot sitä ohjaavat ja mitkä ovat niitä vahvuuksia, joilla Sasky tähtää tulevaisuuteen. Brändin tarkoituksena on tukea strategiaa, luoda mielikuvia ja jäädä mieleen kohderyhmille. Brändin uudistaminen on yksi keino nostaa Saskyn kiinnostavuutta.

Saskyn näkyvyyttä ja tunnettavuutta pitää jatkuvasti parantaa, jotta Sasky mielletään vahvaksi koulutusalan toimijaksi myös tulevaisuudessa. Nyt aloitettu brändiuudistus on osa tätä kokonaisuutta. Keväällä 2022 teetetyssä, useita eri kohderyhmiä sisältäneessä mielikuvatutkimuksessa monet vastaajat mielsivät Saskyn brändin tylsäksi. Myös Saskyn henkilöstö ja opiskelijat ovat kokeneet, että nykyinen brändi-ilme on aikansa elänyt ja kaipaa uudistamista.

Uuden brändin lanseeraukseen liittyvä taustatyö saattaa aiheuttaa pienen käyttökatkoksen Saskyn verkkosivuilla 1.2.2024. Verkkosivumme löytyvät jatkossakin osoitteesta sasky.fi.

Vaalean siniharmaaksi maalattu tiiliseinä, jossa Saskyn logo

Saskyn brändiin ja sen kehittämiseen liittyviä mahdollisia kysymyksiä voi lähettää Saskyn viestinnän ja markkinoinnin tiimille osoitteeseen: markkinointi@sasky.fi .

Osaavat luovat maailmoja yhdessä tehden!