Siirry sisältöön

Hienopuuseppä

Taideteollisuusalan perustutkinto | Artesaani | Puusepänalan osaamisala

Kuvassa puristimia telineessä
Oppilaitos:
Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, Ikata
Koulutustyyppi:
Ammatillinen perustutkinto
Teemat:
Taidealat
Hakutyyppi:
Jatkuva haku, Yhteishaku

Puusepänalan artesaani on puutuotteiden asiantuntija

Puusepänalan artesaani on puuntyöstön ja erilaisten kalusteiden ja muiden puutuotteiden ammattilainen. Puualan artesaani osaa käsitellä puuta sekä koneellisesti kuin käsityömenetelmiä käyttäen. Artesaani, hienopuuseppä tekee pääasiassa huonekaluja massiivipuusta, myös tuotteen suunnittelu kuuluu mukaan koulutukseen. Puualan artesaani tuntee massiivipuun tien aina sahalta valmiiksi tuotteeksi asti.

Opintojen aikana tulevat tutuksi puualan tyypillisimmät materiaalit, valmistusmenetelmät ja työvälineet. Valmistunut artesaani osaa lukea työpiirustuksia sekä käyttää puuteollisuuden koneita ja laitteita turvallisesti.

Puualan artesaaneja, hienopuuseppiä, työskentelee puusepänalan yrityksissä, huonekalu- ja rakennustarvikeliikkeissä, ohjaustehtävissä sekä itsenäisinä yrittäjinä.

Koulutukset jatkuvassa haussa

  • Taideteollisuusalan perustutkinto, hienopuusepäntyö

    Paikkakunta
    Ikaalinen
    Hakuaika
    05.02.2024 — 31.12.2024
    Koulutus alkaa
    5.8.2024
    Lisätietoa

    Ikaalisissa tarjottava koulutus on puusepänalan osaamisalalta (hienopuusepäntyö).

    Tutkinnon suorittaneen osaaminen

    Hienopuuseppä on puuntyöstön ja esineenvalmistuksen ammattilainen.

    Ammatissa tarvitaan kädentaitoja, oma-aloitteellisuutta, yhteistyökykyä, pitkäjänteisyyttä, kokeilunhalua ja luovuutta.

    Hienopuuseppiä työskentelee puusepänverstaissa, huonekalu- ja rakennustarvikeliikkeissä, neuvontatehtävissä sekä yrittäjinä.

    Kustannukset
    Kustannuksia syntyy ammattialasta riippuen mm. koulumatkoista, työvaatteista, -jalkineista ja -välineistä, oppikirjoista ja muusta opiskelumateriaalista ja opintokäynneistä. Opiskeltavasta tutkinnosta riippuen kustannukset vaihtelevat paljon. Koulutus on maksutonta ja koulupäivinä saa maksuttoman lounaan. Huom! Perusopetuksensa keväällä 2021 tai sen jälkeen päättäneellä toisen asteen koulutus on kokonaan maksutonta.
    Muuta huomioitavaa
    Kaikki hakijat kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, joka sisältää haastattelun ja ammattialakohtaiset tehtävät. Ennakkotehtävän löydät täältä https://sasky.fi/oppilaitokset/ikaalisten-kasi-ja-taideteollisuusoppilaitos/ennakkotehtavat/
    Jatko-opintomahdollisuudet
    Ammatillinen perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisää koulutusta voi hankkia myös esim. suorittamalla ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon.

Kenelle koulutus sopii?

Artesaaniopinnot puualalla sopivat henkilölle, jolla on kädentaitoja, luovuutta, pitkäjänteisyyttä ja kykyä oma-aloitteiseen työskentelyyn. Kaikki hakijat kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, joka sisältää haastattelun ja ammattialakohtaiset tehtävät.

Koulutuksen sisältö

Koulutuksen aikana opiskellaan monipuolisesti puuntyöstön eri vaiheita, tuotteen suunnittelusta valmiiksi tuotteeksi saakka.

Koulutuksen kustannukset

Koulutus on maksutonta, kustannuksia saattaa tulla jonkin verran työkaluista, työvaatteista, materiaaleista jne. niille, jotka eivät ole maksuttoman toisen asteen koulutuksen piirissä.

Jatko-opintomahdollisuudet

Ammatillinen perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisää koulutusta voi hankkia myös esim. suorittamalla ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon.

Muuta huomioitavaa

Kaikki hakijat kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, joka sisältää haastattelun ja ammattialakohtaiset tehtävät.

Ennakkotehtävän löydät täältä

Lisätietoja antaa:

Opintotoimisto:
puh. 044 755 4532
ikata@sasky.fi

Lue Marikan kansainvälinen opiskelijatarina

Marika Jalava on ollut opintojensa aikana useamman kerran ulkomailla työssäoppimisjaksolla.