Taideteollisuusalan perustutkinto, sisustuslasi | Sasky
Lataa pdf

Taideteollisuusalan perustutkinto, sisustuslasi

Artesaani
Koulutusaika: 9.8.2021 – 31.5.2024
Hakuaika: 18.2.2020 – 31.12.2021
Osaamisala: Tuotteen valmistuksen osaamisala

Koulutuksen kuvaus

Sisustuslasin opinnoissa opitaan valmistamaan eri tekniikoilla lasisia tilanjakajia, ikkunamaalauksia, valaisimia, sisustusesineitä sekä mosaiikkeja. Tuotteita valmistetaan kirkkaasta ja värillisestä lasista.

Sisustuslasialan artesaani voi työskennellä omassa studiossaan tai kurssien ohjaajana kouluissa, kurssikeskuksissa, opistoissa ja nuorisotaloissa. Koulutukseen sisältyy työpaikoilla tapahtuvaa opiskelua, jonka pohjalta opiskelijalla on mahdollisuus työllistyä ja toimia työmarkkinoilla itsenäisesti tai toisen palveluksessa. Opintojen aikana opiskelija saa perusvalmiudet yrittäjänä toimimiseen ja hyvän pohjan mahdollisille jatko-opinnoilleen.

Koulutuksen sisältö

Ammattialalla opiskellaan erilaisia lasin työstössä käytettäviä tekniikoita, kuten tunnettuja lyijykisko-, lasinmaalaus-, sulatus- ja kuparifoliotekniikoita. Lisäksi tutustutaan hiekkapuhallukseen ja liimaukseen. Erikoisemmista tekniikoista mainittakoon klassinen mosaiikki, pâte de verre eli lasimurskan sulatus sulatusmuottiin, lasin uunivalu sekä lasikorujen valmistus lampputekniikalla. Sisustuslasin opinnot ovat täynnä mahdollisuuksia niin tekniikoiden kuin tilojensa puolesta.
Sisustuslasituotteita valmistetaan esimerkiksi ravintoloihin, hotelleihin, kauppakeskuksiin, julkisiin yleisötiloihin, matkustajalaivoille sekä yksityiskoteihin.

Kenelle

Koulutukseen voivat hakeutua kaikki alasta kiinnostuneet (pohjakoulutusvaatimuksena peruskoulu), jatkuvan haun kautta voivat hakea ne, joilla on jo aiemmin suoritettuna jokin muu tutkinto. Yhteishaussa hakevat pääsääntöisesti samana vuonna peruskoulunsa päättävät. Koulutukseen voi tulla myös suorittamaan alan keskeneräiset opinnot loppuun tai hakeutua opiskelemaan tutkinnon osia.

Kustannukset opiskelijalle

Kustannuksia syntyy ammattialasta riippuen mm. koulumatkoista, työvaatteista, -jalkineista ja -välineistä, oppikirjoista ja muusta opiskelumateriaalista ja opintokäynneistä. Opiskeltavasta tutkinnosta riippuen kustannukset vaihtelevat paljon.
Koulutus on maksutonta ja koulupäivinä saa maksuttoman lounaan.

Oppivelvollisuutta laajennettaessa laajenee opiskelijan oikeus maksuttomaan toisen asteen koulutukseen. Toisen asteen koulutuksen maksuttomuus koskee henkilöitä, joiden perusopetuksen suorittaminen päättyy 31.12.2020 jälkeen ja siirtyvät syksystä 2021 alkaen perusopetuksesta toiselle asteelle tai valmistavaan opetukseen.

Maksuttoman koulutuksen piiriin kuuluvalle opiskelijalle ammatillisessa koulutuksessa maksuttomia ovat:
välttämättömät opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muu materiaali, opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut ja -aineet, vähintään seitsemän kilometrin pituiset koulumatkat, joka toteutetaan nykyisen koulumatkatukijärjestelmän puitteissa.

Jatko-opintomahdollisuudet

Ammatillinen perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisää koulutusta voi hankkia myös esim. suorittamalla ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon.

Muuta huomioitavaa

Hakijat kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, joka sisältää haastattelun, ennakkotehtävän ja ammattialakohtaiset tehtävät. Pääsy- ja soveltuvuuskokeesta annetaan 0 – 10 pistettä. Haastattelusta ja ennakkotehtävästä saa enintään 6 pistettä ja ammattialakohtaisista tehtävistä enintään 4 pistettä.

Ennakkotehtävän löydät täältä https://sasky.fi/oppilaitokset/ikaalisten-kasi-ja-taideteollisuusoppilaitos/ennakkotehtavat/

Pääsy- ja soveltuvuuskoe on kevään aikana 2021 etäyhteyden kautta, hakija kutsutaan kokeeseen joko sähköpostitse tai puhelimitse.

Lisätietoja antaa

Opintotoimisto:
044 755 4532
ikata@sasky.fi

Hae koulutukseen