KoneDigi | SASKY koulutuskuntayhtymä
Rahoittajan logo, Opetushallitus.

KoneDigi

Aikataulu

1.1.2018 – 31.3.2020

Hankkeen kuvaus

Tavoitteet

Hankkeen avulla jatketaan kone- ja tuotantotekniikan koulutuksen ja oppimisympäristöjen kehittämistä verkostona (Tekno24/7 -verkosto) Tavoitteena on digitaalisten oppimisympäristöjen monipuolistaminen, toimintatapojen monipuolistaminen ja kehittäminen sekä opiskelijan oppimisen arvioinnin liittäminen joustavasti ja tehokkaasti digitaalisesti reformin tuomiin muutoksiin.

Toiminta

Hankkeen tavoiteltavina tuloksena on, että kone- ja tuotantotekniikan ympäristöt ovat yhteistyöoppilaitoksissa opiskelijoita motivoivia, ajankohtaisia ja monipuolisia. Hankkeessa kiinnitetään erityisesti huomiota yksilön oppimisen tukitoimiin, yhteisölliseen toimintaan, opintojen joustavuuteen, digitaalisiin menetelmiin ja ohjausosaamiseen sekä oppilaitoksissa että työpaikoilla.

  • Suunnitellaan ja toteutetaan ratkaisuja yhteistyössä opettajien, opiskelijoiden ja alan työpaikkojen kanssa ja otetaan huomioon työelämän uusiutuvat osaamistarpeet.
  • Tutustutaan erilaisiin alan innovaatioihin.
  • Tuetaan ja kehitetään opetus-, ohjaushenkilöstön ja alan työpaikkojen osaamista digitaalisista välineistä, ohjauksesta ja oppimisen dokumentoinnista yhteisten webinaarien avulla, pedagogisen tuen järjestämisellä ja hyvien käytänteiden ja mallien jakamisella yhteistyöverkostossa.

Tulokset

Hankkeen tuloksena syntyy digitaalisia oppimisen tiloja, jotka huomioivat reformin tuomat muutokset ja joissa osaamisen kehittymisen innovaatiot ovat nopeasti käyttöönotettavissa sekä nuorten että aikuisten kohdalla. Ratkaisut mahdollistavat yksilön oppimisen, joustavuuden ja joustavat koulutuksen aloitusajat.

Opettajien ja ohjaajien digiosaaminen vahvistuu ja integroituu pedagogiseen ajatteluun. Yhteishankkeen tuloksena syntyy erilaisia digipedagogisien mallien kuvauksia ja teknisen ja pedagogisen tuen malli.

Yhteistyö

Yhteishankkeen tuotoksena syntyy oppilaitoskohtaisia kuvauksia opetusmenetelmistä ja malleista sekä avoimesti jaettuja materiaaleja tutkinnon osiin. Tulokset, tuotokset ja mallit jaetaan yhteisesti valitulla alustalla avoimesti kaikkien käyttöön.

Päätoteuttaja

Länsirannikon Koulutus Oy / Winnova

Yhteistyökumppanit

  • SASKY koulutuskuntayhtymä
  • Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu
  • Valkeakosken Ammatti- ja Aikuisopisto
  • Ammattiopisto Tavastia
  • Salon seudun koulutuskuntayhtymä/
  • Tampereen seudun ammattiopisto, TREDU
  • Koulutuskeskus Salpaus – kuntayhtymä
  • Keskipohjanmaan Koulutusyhtymä / KPEDU

Lisätietoja

Saara-Leena Kytömäki, saara-leena.kytomaki(at)sasky.fi

Rahoittaja

OPH

Voimassa 31.3.2026 saakka