Ammatillisesta opoille 20.1.2023

Ammatillisesta opoille-tilaisuus kokoaa jo kuudetta kertaa opot ympäri Suomen kuulemaan ammatillisen koulutuksen ajankohtaisista asioista. Tänä vuonna tilaisuus järjestetään studiototeutuksena pe 20.1. klo 9.30-12.00 ja teemoina ovat oppivelvollisuus, väylät ammatillisista opinnoista korkea-asteelle sekä TUVA-koulutus. Tilaisuuden järjestää Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry yhdessä Talous ja nuoret TATin, SAKKI ry:n, OSKU ry:n ja SOPO ry:n kanssa. 

Aamiaistilaisuudet Saskyn oppilaitoksilla

Ennen striimatun tilaisuuden alkua Sasky järjestää oppilaitoksissaan aamupalatilaisuuksia, joihin on kutsuttu alueen opoja ja muita ohjauksesta vastaavia henkilöitä. Aamiaisen nauttimisen ja kuulumisten vaihdon jälkeen katsotaan yhdessä valtakunnallista lähetystä ammatillisen koulutuksen ajankohtaisista asioista. Vastaavia tilaisuuksia on Saskyssa järjestetty aiemminkin ja toivomme nytkin runsasta osanottoa ja hedelmällistä keskustelua yhdessä eri toimijoiden kanssa.  

Olemme lähettäneet kutsut toiminta-alueemme opoille, mutta mukaan voi ilmoittautua myös suoraan AMKEn linkin kautta. Alla tarkemmat tiedot Saskyn oppilaitoskohtaisista tilaisuuksista. Tilaisuudet ovat osallistujille maksuttomia. 

Sasky Ammatti-instituutti Iisakki

  • Taitokuja 3, Hämeenkyrö 
  • opetusravintola Fresh
  • aamiainen klo 8.30 alkaen 

Sasky Tampereen palvelualan ammattiopisto

Sasky Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto

  • Risto Rytin katu 70, Huittinen
  • Neuvotteluhuone, 2. krs
  • Aamiainen klo 9.00 alkaen 

Sasky Sastamalan oppilaitokset

  • Ratakatu 5, Sastamala 
  • Aamiainen 20.1.2023 klo 8.30 alkaen opetusravintola Wareliuksessa 
  • Striimatun tilaisuuden seuraaminen Vexve Areenan neuvotteluhuoneessa 

Sasky Mäntän seudun koulutuskeskus

  • Virtasalmentie 14, Mänttä 
  • Aamiainen klo 8.30 alkaen 

Jos et tällä kertaa pääse osallistumaan aamiaistilaisuuteemme, voit silti ilmoittautua mukaan seuraamaan striimattua lähetystä.  

Lisätiedot tapahtumasta ja linkki ilmoittautumislomakkeelle 

Lämpimästi tervetuloa!