Siirry sisältöön

CoulutusCocktail 5.11.2021

Perjantaina 5.11.2021 Vexve Areenalla Sastamalassa riitti vilskettä, kun noin 160 opinto-ohjaajaa ja muuta ohjaushenkilöstöä kokoontui CoulutusCocktail -tapahtumaan. Tapahtuma oli tarkoitettu kaikille Pirkanmaan peruskoulujen, toisen asteen sekä kolmannen sektorin toimijoille, joita peruskoulun päättävien yhteishakuun liittyvät asiat kiinnostavat. Keskiössä olivat toisen asteen oppilaitosten esittelyt messuosastoina sekä ajankohtaisina tietoiskuina. CoulutusCocktailin järjestäjinä toimii pirkanmaalaisista opinto-ohjaajista muodostuva ”työrukkanen” ja tapahtumaa on järjestetty jo usean vuoden ajan, aiemmin Tampereen suunnassa. Tänä vuonna Sasky oli vahvasti järjestelyissä mukana ja olimmekin erittäin iloisia siitä, että tapahtuma saatiin vihdoin Saskyn tiloihin.

Saskyn kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti toivotti osallistujat tervetulleiksi ja kiitti opoja siitä tärkeästä työstä, jota he nuorten parissa tekevät.

Tilaisuuden vierailevaksi puhujaksi teemalla ”Tulevaisuus” saatiin pelikehittäjä Peter Vesterbacka. Hän muistutti yleisöä mm. siitä, että pitää tehdä niitä asioita, joita rakastaa tehdä. Suomalaisten erikoisosaamisesta hän toi esille sen, että me osaamme kävellä veden päällä (ainakin talvisin!) – se, kuten moni muukin on helppoa, kun sen osaa. Peter toi vahvasti esille myös sen, että kansainvälisyydestä pitää huolehtia jatkossa entistä enemmän. Puheenvuoron jälkeen yleisö sai esittää Peterille kysymyksiä ja keskustelua virisi mm. siitä, onko suomen kielen opettelu helppoa vai ei.

Saskyn kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti ja pelikehittäjä Peter Vesterbacka, taustalla värikäs seinäke, jossa teksti sasky.fi.
Saskyn kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti ja pelikehittäjä Peter Vesterbacka

Tilaisuuden kahvituksen sponsoroinutta Vexve Oy:t(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)a(siirryt toiseen palveluun) tilaisuudessa edustaneet ja puheenvuoron pitäneet Mirka Hautamäki ja Saska Koivunen kertoivat mm. Saskan urasta Vexvellä(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan). Hän aloitti Vexvellä kesätöissä opiskellessaan Saskyssa Vammalan ammattikoulussa on edennyt urallaan kansainvälisen tason hitsaajaksi, jonka työhön on kuulunut mm. useita työtehtäviä Kiinassa. Vexve Oy:n edustajat olivat erittäin mielissään siitä, että he pääsivät tilaisuudessa kertomaan omasta näkökulmastaan ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksista. Heidän messuosastollaan vieraili ahkerasti asiasta kiinnostuneita opinto-ohjaajia.

Vexve Oy:n Katri Cousins, Saska Koivunen ja Mirka Hautamäki, heidän takanaan roll-up, jossa teksti Vexve.
Katri Cousins, Saska Koivunen ja Mirka Hautamäki Vexve Oy:lta

Oli todella hienoa päästä pitkästä aikaa näkemään ihmisiä livetapahtumassa. Kiitos järjestelyistä Saskyn opoille ja muulle henkilökunnalle. Erityisen lämmin kiitos Vammalan ammattikoulun leipuri-kondiittori- ja ravintola- ja cateringalan opiskelijoille ja opettajille herkullisista tarjoiluista Ravintola Wareliuksessa!.

Riveissä ja jonossa olevia valkoisia lautasia, joiden päällä valkoisia kahvikuppeja ja kaksi leivosta.
Saskyn leipuri-kondiittoriopiskelijat opettajineen loihtivat tilaisuuteen herkullisia leivoksia