Siirry sisältöön

Kehittyvä instrumentin etäopetus

Suomen musiikkioppilaitosten edelläkävijä

SASKY koulutuskuntayhtymän Ylä-Satakunnan musiikkiopistossa siirryttiin ensimmäisen kerran etäopetukseen 23.3.2020. Saman vuoden marraskuussa musiikkiopisto haki Opetus- ja kulttuuriministeriöstä korona-avustusta musiikin taiteen perusopetuksen jatkuvuuden turvaamiseen.  Hankerahaa myönnettiin 49.000 € etäopetusvälineiden hankintaan. Halukkaille oppilaille ja opettajille jaettiin laitepaketti, joka piti sisällään ZoomQ2n-4K-kamera-mikrofonin, 64 GB muistikortin ja usb-johdon.

Laitteen käyttöönotosta ja käytöstä julkaistiin opasvideo oppilaille ja opettajille. Laitepaketin lainaaminen on ilmaista ja se on käytettävissä koko musiikkiopisto-opintojen ajan. Äänen ja kuvan laatua merkittävästi parantava laitepaketti ei välttämättä edellytä nopeaa verkkoyhteyttä, sillä muistikortille tallennetun soittoläksyn voi lähettää esimerkiksi yön aikana opettajalle hitaammallakin yhteydellä. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto oli Suomen ensimmäinen musiikkiopisto, joka tarjosi näin laadukkaan etäopetusvälineistön oppilailleen ja opettajilleen.

Etäopetuksen haasteet

Tutkimusten perusteella instrumentin etäopetus on toteutunut hyvin vaihtelevasti. Suurena linjana voisi todeta sen, että osalle oppilaista etäopetus toimii erittäin hyvin ja osalle ei ollenkaan. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä enemmän etäopetus asettaa haasteita sen toteutukselle. Ylä-Satakunnan musiikkiopiston oppilaille ja opettajille jaettiin laadukkaat etäopetukseen soveltuvat työkalut, mutta se ei suoraan korreloi siihen, kuinka positiivisesti etäopetukseen suhtaudutaan. Etäopetus on juuri niin toimivaa, kuin heikoin lenkki antaa myöden. Vaikka käytössä olisi erinomaiset välineet, heikko tai katkeileva verkkoyhteys ja esimerkiksi laitteiden ja sovellusten puutteellinen osaaminen tekee ne tarpeettomiksi.

Kohti oppijalähtöistä digiloikkaa

Instrumentin opiskelu musiikkiopistossa on ollut yksi niistä harvoista harrastuksista, joka on jatkunut keskeytyksettä COVID-19-pandemian aikana. Olen kokenut, että juuri ne soittotunnit ovat olleet oppilaille äärimmäisen tärkeitä ja merkityksellisiä hetkiä. Opettajan jakamaton huomio, läsnä oleminen ja kuulumisien vaihto ovat usein olleet keskiössä, ei aina välttämättä soittaminen.  

Toivottavasti laajoihin etäopetusjaksoihin ei enää jouduta, vaan instrumentin opetusta saadaan toteuttaa lähiopetuksessa, jossa se on kaikkein laadukkaimmillaan. Etäopetuksesta saatua oppia ei silti kannata unohtaa. Tulevaisuudessa se voi olla jopa valttikortti pienten paikkakuntien musiikkiopistoille, joissa etäisyydet ovat pitkiä ja asiakkaista käydään kilpailua. Voisiko matalalatenssinen ja reaaliaikaisen yhteissoiton mahdollistava LoLa-järjestelmä olla myös musiikkiopistojen seuraava tähtäin 5G-verkkoyhteyksien laajennettua? Lisätään alueiden diversiteettiä, yhdenvertaisuutta ja palvelujen saatavuutta tarjoamalla halukkaille oppilaille laadukasta instrumentin etäopetusta. Annetaan instrumentin etäopetukselle aito mahdollisuus kehittyä.

Ville Koppanen

Kirjoittaja työskentelee lyömäsoitinten päätoimisena tuntiopettajana Ylä-Satakunnan musiikkiopistossa. Artikkeli pohjautuu helmikuussa 2022 julkaistuun opinnäytetyöhön (YAMK)(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

Mustavalkoinen kuva miehestä, jolla päällään ruudullinen paita ja käsissään neljä soitinkapulaa.
Ville Koppanen (kuva: Arje Mulari)