Siirry sisältöön

Klosettilinnasta opinahjoksi

Klosettilinnasta ohjelmistokehittäjien yhteisölliseksi opinahjoksi – mitä kuuluu Saskyn Haapasen huvilalle tänään?

SASKY koulutuskuntayhtymä (Sasky) osti Tampereen Pyynikillä sijaitsevan Haapasen huvilan Tampereen kaupungilta elokuussa 2020. Huvilalla on sen jälkeen tehty kattavasti remontteja, jotta siitä on saatu nykyiseen käyttöön soveltuva, yhteisöllinen oppimisympäristö. Huvilan ylimmässä kerroksessa työskentelee mm. Saskyn johtoa sekä hanketoimijoita, lisäksi sieltä löytyy esim. neuvottelutiloja. Ja tietysti upeat maisemat Tampereen kattojen ylle. Alemmat kerrokset on kunnostettu opetustiloiksi, huvila tarjoaa hienot puitteet noin sadalle tieto- ja viestintätekniikan opiskelijalle. Historiallisen rakennuksen kaikki noin 900 neliötä ovatkin siis varsin tehokkaassa käytössä.

Näkymä ristikkoikkunasta ulos, osittain ikkunan edessä kellertävät verhot, ikkunan takana näkyy talvista kaupunkimaisemaa.
Haapasen huvilan ikkunoista avautuu komeat näkymät Tampereen Pyynikille

Italialainen renessanssi innostuksen lähteenä

Apteekkari Severi Haapanen rakennutti huvilan vuonna 1929 perheelleen asunnoksi. Arkkitehti Veikko Kallio käytti huvilan suunnittelussa esikuvana erästä italialaista renessanssihuvilaa. Alueelle rakennettujen kiinteistöjen tuli olla ulkonäöltään edustavia ja kyllähän huvila Palomäentiellä edelleen komealta näyttää. Huvilasta haluttiin suuri ja tilava mm. vieraiden majoittamista varten ja sinne rakennettiin mm. yhdeksän vessaa. Monet paikalliset tuntevatkin huvilan mm. Klosettilinnan nimellä.

Tampereen kaupungin omistukseen huvila siirtyi vuonna 1945 ja on sen jälkeen toiminut mm. sairaanhoitajien asuntolana, Tampereen nykytaiteen museona sekä vuokralla yksityisenä Willa Mac -taidemuseona. Vuonna 2015 kaupunki laittoi rakennuksen myyntiin ja Saskyn kanssa kaupat tehtiin vuonna 2020.

Palatsimaisen rapatun huvilan julkisivua.
Haapasen huvilan suunnittelussa inspiraation lähteenä toimi italialainen renessanssihuvila.

Ideasta toteutukseen nopeasti

Saskyn kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti kertoo, että hän kävi ensin muissa yhteyksissä huvilalla siinä vaiheessa, kun Tampereen kaupunki oli laittanut huvilan myyntiin. Tuolloin kiinteistökaupat eivät vielä olleet mielessä, mutta ajatus nousi esille, kun Saskyn Tampereen palvelualan ammattiopiston tilat Koulukadulla alkoivat käydä pieneksi ja uusia tilaratkaisuja piti miettiä. Tämän jälkeen asia etenikin nopeasti – eräänä kesäisenä perjantaina Antti kävi katsomassa tiloja ja jo seuraavana maanantaina vieraili huvilalla rakennustoimikunnan kanssa. Saman viikon torstaina pidettiin Saskyn yhtymähallituksen ylimääräinen kokous ja siitä kahden viikon päästä kokoontui Saskyn yhtymäkokous päättämään, että se näyttää vihreää valoa tarjouksen jättämiselle.

Antti tuntee alueen pitkältä ajalta ja kokee, että Haapasen huvilan ostolla ja sen kunnostamisella opetustiloihin soveltuvaksi on isot yhteiskunnalliset vaikutukset. Historiallisesti arvokas kohde on taas hyvissä käsissä ja Saskylla on tavoitteena pitää tilat hyvässä kunnossa ja kehittää siellä tapahtuvaa toimintaa.

Huvilan sisätilat alkavat olla valmiina ja parhaillaan on käynnissä pihan ennallistaminen. Lisäksi edessä on vielä talon julkisivun rappaus. Pihalle on suunniteltu mm. huvimajaa, jota voitaisiin lämpiminä vuodenaikoina hyödyntää myös opetuksessa esim. ryhmätyöskentelyssä.

Portaikko, portaissa punainen matto ja koristeellinen puukaide, seinällä kullanvärisiä maalauksia.
Haapasen huvilan upea portaikko

Harkittu riski, joka kannatti

Etukäteen hanke herätti monenlaista keskustelua. Epäilyksen ääniä oli kuultavissa mm. sen suhteen, miten arvoalueella sijaitseva kiinteistö sopii opetuskäyttöön ja seuraako siitä jotain ikäviä lieveilmiöitä. Nyt, kun toiminta huvilalla on saatu kunnolla käyttöön, on huomattu, että kaikki on sujunut erinomaisesti. Antin puheissa korostuu moneen kertaan Haapasen huvilan ainutlaatuinen yhteisöllisyys. Kaiken kaikkiaan voidaan siis todeta, että huvilan ostaminen ja kunnostaminen opetuskäyttöön oli hallittu riski, joka todella kannatti. Haapasen huvilalta saadut hyvät kokemukset innostivat ja rohkaisivat myös toiseen suureen kiinteistökauppaan Tampereella ja uuden tarinan aloittamiseen eli Yo-talon ostoon vuonna 2022.

”Hallittu riski kannatti ja hyvät kokemukset innostivat seuraavaan tarinaan eli Tampereen Yo-talon ostoon vuonna 2022.”

Antti Lahti, kuntayhtymäjohtaja

Opiskelijat Haapasella, tarinoiden linnassa

Opetustiloista löydämme ohjelmistokehittäjiksi opiskelevat Ronja Oksasen ja Ege Özkanin. Ronja aloitti opintonsa Saskyn Tampereen palvelualan ammattiopiston Koulukadun tiloissa ja siirtyi Haapasen huvilalle elokuussa 2022. Ronjan mukaan muutto Haapasen huvilalle on ollut opiskelijoillekin todella hieno juttu ja lisännyt viihtyisyyttä ja yhteishenkeä. Kun hän oli läheisilleen kertonut muutosta, oli hänen mummunsa heti tunnistanut paikan ”apteekkarin huvilaksi”. Ege aloitti opinnot suoraan Haapasella. Hän ei ollut aiemmin kuullut talon historiasta, joten paikka oli tullut hänelle hienona yllätyksenä – Egen mukaan Haapasen huvila on ”kuin tarinoiden linna”.

Valkoinen puinen ovi ja sen puolittain sen edessä metallinen, koristeellinen portti.
Yksityiskohta Haapasen huvilalta

Yhteisöllisyys keskiössä

Molemmat opiskelijat nostavat Haapasen huvilalla opiskelun ehdottomasti parhaaksi puoleksi vahvan yhteisöllisyyden, mikä toistuu opiskelijoiden puheessa tämän tästä. Huvilalla on vain yhden alan opiskelijoita, mikä osaltaan vaikuttaa hyvän yhteishengen syntymiseen – opiskelemaan on kerääntynyt ryhmä samanhenkisiä ihmisiä, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita ja tämän pohjalta syntyy hieno Haapasen huvilan henki. Ketään ei tässä yhteisössä kiusata ja myös kaikkein introverteimmatkin opiskelijat rohkaistuvat keskustelemaan ja tuomaan esille omia ajatuksiaan. Opiskelijoista osa on tullut suoraan peruskoulusta ja osa on jo vähän aikuisempia alanvaihtajia, mutta laaja ikäjakauma ei ole millään lailla estänyt hienon hengen ja yhteisöllisyyden syntymistä, päinvastoin.

Myös tieto- ja viestintätekniikan opettaja Okko Riihimäki mainitsee Haapasen huvilan ainutlaatuisen yhteisöllisyyden useampaankin kertaan ja se todellakin näkyy nopeasti myös ulkopuoliselle vierailijalle. Ryhmähenkeä ovat lisänneet myös muutaman kerran vuodessa järjestettävät “jamiviikot”, jolloin esim. yhteisten aineiden opintoja voidaan integroida peli-ideoiden työstämiseen yhdessä. Haapasella on järjestetty myös laneja, joissa kokoonnutaan verkon äärelle pelaamaan yhdessä esim. yön yli kestävissä tapahtumissa.

Okko kertoo myös, että hänen mielestään ammatillisen opettajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on syrjäytymisen ehkäisy ja kun kuuntelee hänen sekä opiskelijoiden tarinaa, niin huomaa, että Haapasen huvilalla on onnistuttu erinomaisesti myös tässä työssä.

Kolme henkilöä portaikossa, jossa portailla punainen matto ja seinällä kullanvärisiä maalauksia, kaksi ensimmäistä henkilöä seisomassa ja heidän takanaan yksi henkilö istumassa.
Ege Özkan, Okko Riihimäki ja Ronja Oksanen kehuvat kilpaa Haapasen huvilan yhteisöllistä henkeä

Enemmän kuin vain koulu

Opiskelijat viettävät yhdessä paljon aikaa myös oppituntien ulkopuolella. Huvilalle jäädään tekemään yhdessä tehtäviä tai vaikka pelaamaan lautapelejä. Vapaa-ajalla voidaan keskustella ja jakaa myös ammatillisia asioita opiskelijoiden kesken. Kun opiskelijoita ja heidän opettajaansa kuuntelee, tulee todella vakuuttuneeksi siitä, että Haapasen huvila on oppimisympäristö, jossa kaikilla on hyvä olla ja kaikki tulevat toistensa kanssa toimeen. Ege kertookin, että hän on jo lyhyessä ajassa saanut uusia, oikeita ystäviä ja että ei ole kokenut tällaista yhteisöllisyyttä koskaan aiemmin missään. Hän toteaa myös, että “tämä on enemmän kuin vain koulu”.

”En ole kokenut tällaista yhteisöllisyyttä koskaan aiemmin missään, tämä on enemmän kuin vain koulu.”

Ege Özkan, opiskelija

Apteekkarin kodista kengättömäksi oppilaitokseksi

Opiskelijoiden toiveesta Haapasen huvila on kengätön oppilaitos ja heti alakerran aulasta löytyykin kenkäteline, johon saa ulkokenkänsä jätettyä. Haapasen huvilan väen jaloista voi bongata mitä hauskempia tohveleita ja muita sisäkenkiä – ehkä hienoimpina jäävät mieleen opettaja-Arton yksisarvistohvelit.

Yksisarvista esittävät tohvelit.
Yksisarvistohveleilla kelpaa kulkea Haapasen huvilalla

Olisi hienoa tietää, mitä apteekkari Haapanen olisi sanonut, jos hän olisi noin sata vuotta sitten saanut kuulla, että hänen kotinsa tulee tulevaisuudessa toimimaan yhteisöllisenä ja haluttuna opinahjona, jossa koulutetaan tulevaisuuden osaajia. Ehkäpä hän olisi jättänyt ulkokenkänsä telineeseen, laittanut jalkaansa tohvelit, katsellut hetken ympärilleen ja todennut tyytyväisenä, että Haapasen huvilan henki elää jo voi hyvin.

Erilaisia kenkiä telineessä.
Haapasen huvila on opiskelijoiden toiveesta kengätön oppilaitos

Faktoja