Siirry sisältöön

Netta ja Peetu tähtäävät väyläopinnoilla insinööreiksi

Saskyn Sastamalan toimipisteessä toista vuottaan ajoneuvoasentajiksi opiskelevat Netta Ylihaveri ja Peetu Törmänen ovat tarttuneet Saskyn väyläopintomahdollisuuteen. Kaksikko suorittaa ammatillisten opintojensa ohella väyläopintoja Seinäjoen ammattikorkeakouluun. Konetekniikan insinööreiksi tähtäävät Netta ja Peetu suorittavat käytännössä ammattikorkeakoulun tekniikan alan opintoja samaan aikaan ammatillisten opintojensa kanssa.

Kaksi henkilöä kuvattu käytävällä selät vastakkain.

Peetu muistaa hämärästi kuulleensa väyläopinnoista jo yläkoulun puolella, mutta Netalle väylämahdollisuus tuli täysin uutena juttuna ammattikoulun ensimmäisenä vuonna. Ensin asiaa oli käsitelty huoltajille tarkoitetussa tilaisuudessa ja myöhemmin opettaja kertoi mahdollisuudesta myös opiskelijoille. Seinäjoen ammattikorkeakoulun väyläopinnot kiinnostivat Peetua ja Nettaa ennen kaikkea etäopiskelumahdollisuuden vuoksi. Väyläopinnot eivät edellytä fyysistä läsnäoloa ammattikorkeakoulussa vielä tässä vaiheessa, joten nykyiset opinnot on helpompi viedä loppuun.

Kun siitä kerrottiin, ajattelin että tämä voisi olla hyvä mahdollisuus kokeilla ammattikorkeakouluopintoja etukäteen, Netta kertoo.

Väyläopinnot eivät ole pelkästään etukäteen tehtyjä korkeakouluopintoja, vaan nimensä mukaisesti väylä hakea korkeakoulun tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta. Monelle nuorelle tämä mahdollisuus antaa myös hiukan rauhaa tulevaisuuden suunnitelmiin.

Peetu näki väyläopinnot ennen kaikkea mahdollisuutena tulevaisuuden varalle.

Jos haluaa jatkaa ammattikorkeakouluun, niin tämä voi olla jollekin helpompi tapa päästä sinne sisään. Ja osa opinnoistakin on jo valmiina.

Erilaista opiskelua

Väyläopintoihin pääseminen edellyttää opiskelijalta sitoutumista ja omaa aktiivisuutta, joita mitataan jo hakuvaiheessa. Netta ja Peetu kertovat, että haku SeAMK:n väyläopintoihin tapahtui pääsykoeopintojakson kautta, jossa tutustuttiin ammattikorkeakoulun opiskelutapaan ja siihen, millaisia opintoja korkeakoulussa tehdään. Tutuksi tuli niin tiedonhaku kuin esseenkin kirjoittaminen.

Peetu kertoo, että opiskelu korkeakoulun opinnoissa on erilaista kuin tavallisissa ammatillisissa opinnoissa.

Tehtävissä pitää usein etsiä tietoa itse ja tehdä asioita aika itsenäisesti. Se vaatii vähän erilaista otetta opiskeluun.

Netan mukaan juuri tämä on ollut myös yksi väyläopintojen kiinnostavimmista puolista. Samalla saa käsityksen siitä, millaista ammattikorkeakoulussa opiskelu oikeasti on.

Henkilö istuu tuolilla ja nojaa vaaleaan tiiliseinään.

Haastetta mutta myös onnistumisen kokemuksia

Väyläopintojen suorittaminen ammatillisten opintojen rinnalla vaatii suunnittelua, sillä tehtävät täytyy sovittaa oman opiskelun aikatauluihin.

Suurimpana haasteena kaksikko mainitsee ajankäytön. Kun opintoja tulee useammasta suunnasta, täytyy pysyä hyvin kärryillä tehtävistä ja aikatauluista. Samalla väyläopinnot ovat kuitenkin tuoneet myös onnistumisen kokemuksia.

On ollut hyvä huomata, että pystyy tekemään myös ammattikorkeakoulun tasoisia opintoja, Netta pohtii.

Molemmat korostavat kuitenkin sitä, miten tärkeää on suunnitella opintoja ja johtaa omaa ajankäyttöään. Jotta tehtävät eivät kasaannu ja eräänny, Netta ja Peetu ovat laatineet itselleen viikkokohtaisen opiskelusuunnitelman. Jos jollakin viikolla opinnot jäävät välistä, tarkoittaa se automaattisesti sitä, että edessä on tuplamäärä työtä seuraavalla viikolla. Paine motivoi pysymään suunnitelmassa.  Aina ei ole helppoa, sen he myöntävät.

Joskus kaveritkaan eivät täysin ymmärrä, että tavallisen koulupäivän jälkeen alkaa vielä toiset opinnot, Peetu totetaa.

Aina kannattaa kokeilla

Vaikka opiskelu on Peetusta ja Netasta tuntunutkin välillä kuormittavalta, he suosittelevat väyläopintoja silti jokaiselle. Netta muistuttaa, ettei kukaan toinen voi tietää, mikä kellekin on raskasta tai haastavaa. Aina ei voi tietää edes itse, ja siksi väyläopinnot on myös lupa keskeyttää.

SeAMKista meille muistutetaan jatkuvasti, että etusijalla pitää kuitenkin ihan koko ajan olla nämä meidän ammatilliset opintomme. Ne tulee aina ensin. Sitten vasta väyläopinnot. Jos kuormaa on liikaa, luovutaan väylistä, Netta kiteyttää.

Kannattaa jokaisen ainakin ottaa selvää väylistä ja kokeilla, Peetu rohkaisee ja jatkaa kertoen, että väylä opinnot ovat hyvä tapa nähdä, millaista opiskelu ammattikorkeakoulussa on.

👟 Väyläopinnoilla etumatkaa ammattikorkeakouluun

Saskyn opiskelijana voit aloittaa korkeakouluopinnot jo nyt, samalla kun opiskelet toisen asteen tutkintoasi. Nämä väyläopinnoiksi kutsutut korkeakouluopinnot sisällytetään osaksi toisen asteen opintojasi.