Siirry sisältöön

Petäjä-opiston muutto ja vuodenvaihteen aikataulu

Petäjä-opisto muuttaa vuodenvaihteessa uusiin tiloihin Kankaanpäässä. Keskuskatu 41:n kiinteistössä kokoontuvat kansalaisopiston ryhmät sekä opiston toimisto siirtyvät entisen hammashoitolan kiinteistöön osoitteeseen Jämintie 2C.

Uudet tilat ovat yhdessä tasossa, nykyisiä toimivammat ja neliöt saadaan hyödynnettyä tehokkaammin. Avoimien ovien päivä on tulossa, kunhan muuttolaatikot on purettu ja toiminta käynnistettyä. Tila-asioiden edistämisestä lähteekin isot kiitokset Kankaanpään kaupungin sivistysjohtaja Heikki Kiviniemelle sekä tilapalvelupäällikkö Pentti Saloniemelle.

Kaupunki on remontoinut tiloja Petäjä-opiston tarpeisiin sopiviksi. Opetustilat tehtiin purkamalla potilashuoneiden väliseiniä. Muutto tapahtuu 4. – 8.1.2021, minkä ajan Petäjä-opiston Kankaanpään toimisto on suljettu, eikä henkilöstö ole normaaliin tapaan tavoitettavissa. Asiointi kannattaakin hoitaa sähköpostilla ja ilmoittautua kursseille netissä. Parkanon toimisto avaa ovensa 5.1. ja Kankaanpään toimisto 11.1.

Kevään kurssitiedot löytyvät netistä jo nyt. Tämän lisäksi vuodenvaihteessa ilmestyvät lehti-ilmoitukset kevään uusista kursseista (Ylä-Satakunta -lehti tiistaina 29.12. ja Kankaanpään Seutu torstaina 31.12.).

Lisäjännitystä vuodenvaihteeseen tuo epidemiatilanteen kehittyminen. Kaupungin tilat on suljettu harrastustoiminnalta näillä näkymin 10.1. saakka. Kansalaisopiston kevätkausi alkaa epidemiatilanteen salliessa maanantaina 11.1. Tilanteen kehittymistä seurataan tarkasti ja toimitaan sen mukaan.

Muualla kuin Keltaisella talolla toimivat kurssit jatkavat samoissa tiloissa, esim. kielikurssit Yhteislyseolla ja hyvinvointikurssit koulujen liikuntasaleissa.

Petäjä-opiston Tannerinkatu 5:ssä sijaitsevassa Rantalan kiinteistössä kokoontuvat ryhmät jatkavat vielä kevään siellä. Kevätkauden päätyttyä on muutto edessä myös niillä. Rantalassa toimivat kurssit siirtyvät uusiin tiloihin syyskaudella 2021. Tällöin saadaan saman katon alle myös kuvataide- keramiikka- ja lasikurssit sekä uunitoiminta.

Petäjä-opiston nettisivu
Petäjä-opiston kurssitiedot ja ilmoittautuminen(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan) (siirryt toiseen palveluun)
Petäjä-opisto Facebookissa(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

Lisätietoja
Olli Ruohomäki
apulaisrehtori
Petäjä-opisto
044 5800 522
olli.ruohomaki(at)sasky.fi

Värikkäitä lankarullia seinätelineessä.