Siirry sisältöön

#saskylaiset – Isabelin opiskelijatarina

Merkonomiopinnot tuntuvat omalta jutulta

Olen Isabel Pentti ja opiskelen Saskyssa liiketoiminnan perustutkintoa merkonomiksi. Olen opiskellut täällä nyt kaksi vuotta. Ennen näitä opintoja opiskelin vuoden lukiossa, mutta se ei oikein tuntunut omalta jutulta. Merkonomin tutkinto tuntui omiin tulevaisuuden haaveisiini sopivammalta, joten päätin hakea tänne. Opiskelupaikan vaihto sujui tosi nopeasti ja kätevästi.

Siskon ja äidin hyvät kokemukset kannustivat hakemaan

Siskoni on opiskellut täällä aiemmin ja hänellä oli hyviä kokemuksia siitä ja muutenkin tämä tuntui minulle oikealta paikalta. Myös äitini on käynyt saman koulun 90-luvun alkupuolella ja osa opettajistani on samoja kuin äidilläkin aikanaan. Opettajat ovatkin täällä tosi osaavia ja mukavia. Hyvien opettajien lisäksi parasta opiskelussa ovat olleet työharjoittelujaksot sekä monipuolinen ja käytännönläheinen opiskelu. Olen suorittanut opintoihin kuuluvia työelämäjaksoja kauneushoitolassa ja ravintolassa.

Pitkähiuksinen henkilö harmaassa paidassa istuu harmaalla portaikolla tietokone sylissään, portailla on litteitä, värikkäitä tyynyjä, kuvassa etualalla punainen birjardipöytä ja taustalla punainen seinä.
Isabel Pentti Saskyn IDEA-kampuksella

Haaveena merkonomin ja kosmetologin osaamisen yhdistäminen

Merkonomiksi valmistumisen jälkeen haluaisin opiskella vielä kosmetologiksi. Tulevaisuuden haaveissa on se, että saisin työssäni yhdistää näiden kahden tutkinnon kautta hankitun osaamisen ja tehdä töitä esim. maahantuonnin ja kosmetologin töiden parissa.

Tänne kannatta ehdottomasti hakea opiskelemaan, koska opiskelu on tosi monipuolista ja rentoa. Ammatillisten aineiden lisäksi saa myös yleissivistävää opetusta.

Hymyilevä, pitkähiuksinen henkilö harmaassa paidassa ja valkoisissa housuissa istuu harmaalla portaikolla tietokone sylissään, portailla on litteitä, värikkäitä tyynyjä.

”Parasta opiskelussa ovat olleet työharjoittelujaksot sekä monipuolinen ja käytännönläheinen opiskelu.”

Isabel Pentti

Jos haluat tietää lisää Saskyn koulutustarjonnasta, erilaisista opiskelumuodoista ja meille hakemisesta, ota yhteyttä Sasky Avaimeen eli hakija- ja uraohjauspalveluumme.