Siirry sisältöön

Saskyn opiskelijoille mitaleja ammattitaidon SM-kilpailuista

Saskyn opiskelijat saavuttivat yhteensä kolme mitalia ammattitaidon SM-kilpailuissa Taitaja2021 -tapahtumassa, tuloksena kaksi hopeasijaa ja yksi pronssi. Saskysta tapahtumassa kilpaili kuusi opiskelijaa, joten peräti puolet joukkueesta palasi kotiin mitali kaulassa. Tapahtuman järjesti Koulutuskuntayhtymä OSAO Oulusta yhdessä Pohjois-Suomen muiden ammatillisen koulutuksen järjestäjien ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Saskyn Osaran maaseutuopetusyksikön kolmannen vuoden maatalousalan opiskelija, ylöjärveläinen Katri Tyrkkö sai hevostenhoidon lajissa hopeaa. Saskyn Vammalan ammattikoulussa leipuri-kondiittoriksi toista vuotta opiskeleva sastamalalainen Lotta Korpela saavutti pronssia leipuri-kondiittori -lajissa. Aurasta kotoisin oleva, ensimmäistä vuottaan Vammalan ammattikoulussa kivirakentajaksi opiskeleva Sanna-Maria Karvonen sai kaulaansa hopeamitalin lajinaan viherrakentaminen.

Eläintenhoidon lajissa Saskyn Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston Kokemäen yksikön opiskelijalle, Essi Peltoselle myönnettiin ko. lajin tsemppaajapalkinto.

Edellä mainittujen opiskelijoiden lisäksi Saskyn joukkueessa tapahtumassa kilpailivat toisen vuoden opiskelija Vili Liukkonen ja kolmannen vuoden opiskelija Riku Porrassalmi Ammatti-instituutti Iisakista Hämeenkyröstä (ajoneuvoasennus). Finaaleihin tiensä oli selvittänyt myös Saskyn Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen toisen vuoden opiskelija Rasmus Joki huonekalupuusepän lajissa, mutta valitettavasti ko. laji jouduttiin koronan vuoksi perumaan aivan viime metreillä, lajissa oli tarkoitus kilpailla Kalajoella.

Finaalia edelsivät alkuvuonna järjestetyt semifinaalit, joihin osallistui kaikkiaan 1520 ammatillista opiskelijaa ympäri Suomen. Finaaleihin pääsi kunkin lajin kahdeksan parasta. Kilpailulajeja oli yhteensä 46 eli finaaleissa kisasi noin 350 ammatillista taitajaa.

Finaalitapahtuma järjestettiin 18.–20.5.2021. Koronan vuoksi yhden ison yleisötapahtuman sijaan kilpailulajit järjestettiin hajautetusti ammatillisissa oppilaitoksissa Pohjois-Suomen alueella. Vaikka yleisö ei tällä kertaa päässyt paikan päälle, niin tapahtumaa pystyi seuraamaan virtuaalisesti. Taitaja on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa kilpaillaan ammattitaidon alle 22-vuotiaiden Suomen mestaruuksista. Taitaja 2021 Oulu -tapahtuman järjesti Koulutuskuntayhtymä OSAO yhdessä Pohjois-Suomen muiden ammatillisen koulutuksen järjestäjien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtuman taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry.

Onnittelut vielä kerran kaikille Saskyn finalisteille – pääsitte jokainen Suomen kahdeksan parhaan joukkoon omassa lajissanne. Paineen alla ja tuomareiden valvovien silmien tarkkailessa oman suorituksen tekeminen ei varmastikaan ole helppoa. Olette siis kaikki todellisia voittajia!

Tyttö ratsastuskypäräpäässään antaa haastattelua hänen edessään olevaan mikrofoniin.
Taitaja 2021 / hevostenhoito: Katri Tyrkkö, Sasky (kuva: Taitaja2021 Oulu / OSAO / Skills Finland)
Leipuri työvaatteissan suorittamassa tehtävää.
Taitaja 2021 / leipuri-kondiittori: Lotta Korpela, Sasky (kuva: Laura Mäki, Taitaja2021 Oulu / OSAO / Skills Finland)
Nainen työvaatteissa, suojakypärä ja suojalasit päässään, akkuporakone kädessään.
Taitaja 2021 / Viherrakentaminen: Sanna-Maria Karvonen, Sasky (kuva: Jouni Ylisuutari, Taitaja2021 Oulu / OSAO / Skills Finland)