Saskysta valmistunut Jesse Aukeala valittiin vuoden oppisopimusopiskelijaksi
Saskyn oppisopimusopiskelija, Sastamalan Kiikasta kotoisin oleva Jesse Aukeala, on valittu Suomen oppisopimusosaajat ry:n järjestämässä kilpailussa vuoden oppisopimusopiskelijaksi. Jesse suoritti Saskyssa ajoneuvoalan perustutkinnon ja valmistui automekaanikoksi. Kilpailun voittajat julkistettiin ja palkittiin yhdistyksen syysseminaarissa Kuopiossa 12.11.2025.
Sasky Vammalan ammattikoulussa ajoneuvoalan perustutkinnon suorittanut Jesse Aukeala suoritti kolmannen vuoden opintonsa oppisopimuksella Levorannan autoliike oy:ssä Satamalassa. Aukeala aloitti ajoneuvoalan opintonsa heti peruskoulun päätyttyä ja valmistui Saskysta automekaanikoksi keväällä 2025.

Ammattiin aidossa työympäristössä
Oppisopimus on mahdollistanut Jesse Aukealalle käytännönläheisen oppimisen aidossa työympäristössä. Kiitosta saavat niin opettaja kuin oppisopimustyöpaikkakin.
Koulu ja opettaja hoitivat asiat hienosti. Opettajalta sai aina tarvittaessa apua. Työpaikalla sai todella hyvää ohjausta työkavereilta, ja minut otettiin heti osaksi työporukkaa.
Vuoden oppisopimusopiskelija teki Levorannan autoliikkeessä vaikutuksen nopealla oppimisellaan ja motivaatiollaan. Yritys olisikin mielellään palkannut nuoren asentajan heti, mutta nyt vuorossa on asepalveluksen suorttaminen.
– Oppisopimus lisäsi motivaatiota aika paljonkin, koska siitä sai palkkaa, Aukeala summaa tyytyväisenä ja rohkaisee jokaista oppisopimuskoulutusta harkitsevaa tarttumaan mahdollisuuteen.
Kilpailu on osa valtakunnallista oppisopimusviikkoa
Suomen oppisopimusosaajat ry:n järjestämässä kilpailussa kilpailtiin yhteensä neljässä eri kategoriassa. Videokilpailu on osa vuosittain vietettävää valtakunnallista Oppisopimusviikkoa, jonka tarkoituksena on tehdä näkyväksi oppisopimusopiskelua sekä työelämässä oppimisen lukuisia erilaisia mahdollisuuksista.
Oppisopimuksen tavoitteena on yhdistää työelämä ja koulutus siten, että opiskelija hankkii osaamista palkkatyössä. Oppisopimus tarjoaa joustavan ja käytännönläheisen tavan suorittaa ammatillinen tutkinto tai sen osia.
Saskyssa solmitaan vuosittain yli 2000 oppisopimusta. Työnantajat ovat löytäneet yhä paremmin mahdollisuuden myös lyhyempiin oppisopimuksiin.
Lisätietoja:
Jesse Aukeala, Vuoden oppisopimusopiskelija
Puh. 050 5441136
jesse.aukeala@gmail.com
-
Susanna Pirttinen
Koulutuspäällikkö
SASKY oppisopimus- ja työelämäpalvelut
Linkkejä
Oppisopimus ry – oppisopimuskilpailun palkitut 2025
Sasky oppisopimus- ja työelämäpalvelut