Valtakunnalliset asuntolaohjaajapäivät Sasky Vammalan ammattikoululla
Sasky Vammalan ammattikoululle kokoontui yli 40 eri koulutuksenjärjestäjien asuntoloissa työskentelevää ohjaajaa valtakunnallisille asuntolaohjaajapäiville kesäkuussa 2025. Päivät järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla. Kesällä 2024 päivät pidettiin Kpedulla Kokkolassa, nyt saimme päivät Saskylle Vammalaan ja ensi vuonna päivät järjestetään Inarissa Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Tapahtuman järjestävät kulloinkin vuorossa oleva koulutuksenjärjestäjä sekä Saku ry yhteistyönä. Lisäksi tärkeänä yhteistyökumppanina asuntolaohjaajapäivillä on OPH.

Tänä vuonna Vammalassa päivien teemana oli asuntoloiden turvallisuus; Millainen on turvallisempi tila asuntolassa, miten asukkaiden osallisuus vaikuttaa turvallisuuteen, miten asuntolan turvallisuutta voidaan edistää. Millaiset asiat turvallisuuden edistämisessä ovat asukkaan vastuulla, mitkä asiat asuntolaohjaajan vastuulla ja mitkä taas koulutuksen järjestäjän vastuulla.
Turvallisuus-teeman ympärillä käydyssä keskustelussa yhdessä osallistujien kanssa tultiin siihen lopputulemaan, että yhteistyö, osallisuus ja ohjaajan ammatillinen ote kasvatukseen ovat asuntolatyön turvallisuuden kulmakiviä. Yhteistyöllä opetuksen ja opiskeluhuollon kanssa varmistamme sen, että opiskelija saa varmasti tarvitsemansa tuen opintoihinsa, ja samalla myös helpotamme toistemme arjen työtä, kun olemme kaikki kartalla siitä, miten opiskelijoilla menee ja mitä toisen ”kentälle” kuuluu. Osallisuus taas on tärkeää asuntolassa sen vuoksi, että asukkaat sitoutuvat paremmin asuntolan toimintatapoihin, ja heillä on turvallisempi fiilis olla asuntolassa, jos heillä on kokemus siitä että heidän mielipiteellään on merkitystä asuntolan päätöksenteossa ja he pääsevät oikeasti vaikuttamaan asioihin. Asuntolaohjaajan ammatillinen ote työhön puolestaan tarkoittaa sitä, että hän on persoonana ihminen, jota opiskelijoiden on helppo lähestyä iloineen ja suruineen. Asuntolaohjaajalla on myös takataskussaan erilaisia työkaluja erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heidän kohtaamiseensa. Hän ymmärtää myös nuorten osallisuuden merkityksen työssään, ja osaa toimia yhteistyössä paitsi nuorten itsensä, myös huoltajien, opetushenkilöstön kuin opiskelijahuollonkin kanssa. Hän osaa myös toimia tiukoissakin tilanteissa tarvittaessa yksin, hän tietää työtään koskevan keskeisen lainsäädännön ja tehtäväänsä soveltuvan kasvatusalan tutkinnon suorittanut ihminen.
Toinen tärkeä asia, mistä asuntolaohjaajapäivillä keskustellaan vuosittain, on asuntolatyön hyvät käytänteet. Eli konkreettisesti miten opiskelijoiden osallisuus toteutetaan, millaiset säännöt asuntolassa on, millaisia aktiviteetteja asuntolassa on, miten perusarki kussakin asuntolassa rakentuu. Myös asuntolan yhteistyöverkostot vapaa-ajan toiminnan sekä erilaisten nuortenryhmien pitämisen suhteen ovat tärkeä osa asuntolan arkea. Täällä meillä Vammalassa on oikein toimiva yhteys Sastamalan seurakunnan nuorisotyöhön sekä kaupungin nuorisopalveluihin, josta varmasti moni vieras otti oppia omaan yksikköönsä. Saskyn suuntaan taas tuli hyviä neuvoja esimerkiksi kolmannen sektorin toimijoiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
Sami Husari | asuntolaohjaaja, Sasky Vammalan ammattikoulu