Siirry sisältöön

Ilmaan! -hanke vahvistaa ilmailualan koulutusta Pirkanmaalla

Ilmaan! -hanke kehittää kattavasti ilmailualan koulutusta Pirkanmaalla. Tavoitteena on lisätä koulutuksen järjestäjien välistä yhteistyötä, tarjota uusia huoltohallintajärjestelmiä ja materiaaleja käyttöön sekä vastata uuden F-35 hävittäjähankinnan myötä esiin nousseisiin osaamistarpeisiin.

Kaksi Saskyn opiskelijaa työskentelee lentokoneen huoltotehtävissä lentokonehallissa. Etualalla näkyy turvateippi ja taustalla Saskyn lentokone.

Hankeidea lähti siitä, että saimme tietoomme, että uusi HX-laivue kokoonpannaan pääsääntöisesti Kuoreveden hallissa Jämsässä. Eli alussa oli heti mukana vahva työelämäkumppani, joka antaa hyvän konkreettisen mahdollisuuden onnistua. Hankkeen toimijat ovat loistavasti hitsautuneet yhteen ja olemme yhdessä pystyneet kehittämään Suomen vahvimman ilmailualan maakunnallisen koulutuksen kehittämisalustan.

Saskyn lentokone hallissa huoltoympäristössä. Kuvassa näkyy lentokoneen etuosa ja nokka kirkkaasti valaistussa lentokonehallissa.

Hankkeessa on mukana toisen asteen oppilaitoksia, kuin myös korkeakoulutoimijoita ja opiskelijoita. Jo aiemmin Sasky on tehnyt systemaattista kehittämistyötä osana lentokoneasentajan koulutusta. Vuonna 2016 saimme valmiiksi yhteistyössä Mänttä-Vilppulan kaupungin kanssa uuden oppimisympäristön ja uuden hallin, johon meidän lentokonekokoelmamme siirrettiin. Lisäksi vuonna 2020 hankittiin uusi Learjet 35 suihkukone oppimisympäristöksi meidän opiskelijoidemme parhaaksi.

Antti Lahti
Kuntayhtymäjohtaja
Sasky koulutuskuntayhtymä

Ilmaan!-hanke on Saskyn ja Tredun yhteishanke, jossa kehitetään ilmailualan koulutusta. Kirjoitus on osa Ilmaan!-hankkeen viestintää. Tässä blogisarjassa hankkeen ohjausryhmän jäsenet tarkastelevat Ilmaan!-hankkeen teemoja omista asiantuntijanäkökulmistaan. Ohjausryhmän blogikirjoituksia julkaistaan noin kerran kuukaudessa, ja ne tukevat sekä vahvistavat hankkeen muuta viestintää.

Kirjoitus on tehty osana Ilmaan!-hanketta, jota Euroopan unioni osarahoittaa. Hankkeen etenemistä voi seurata täällä:

Ilmaan! | SASKY koulutuskuntayhtymä

Ilmaan! – Tredu – Tampereen seudun ammattiopisto(siirryt toiseen palveluun)

EU:n lippu ja teksti Euroopan unionin osarahoittama