Siirry sisältöön

Nivelvaiheen toimintaa Sastamalassa

Saskyn hallinnoiman TASSU-hankkeen yhteistyökumppaneiden blogikirjoituksia julkaistaan Saskyn nettisivuilla noin kerran kuukaudessa. Tällä kertaa vuorossa Saskyn kirjoitus.


Ammatillinen koulutus suosittua Sastamalan seudulla

SASKY koulutuskuntayhtymä järjestää toisen asteen ammatillista koulutusta Sastamalassa Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa, Tyrvään käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa sekä Vammalan ammattikoulussa.

Sastamalassa on kolme yläkoulua ja niiden oppilaista n. 60 % valitsee jatkoväyläkseen ammatillisen koulutuksen. TASSU-hankkeessa otimme kehittämiskohteeksemme yläkoulusta toiselle asteelle tapahtuvan siirtymän sujuvoittamisen.

Toiminnallisia tutustumispäiviä kasiluokkalaisille

Järjestimme toukokuussa Sastamalan sekä Huittisten yläkoulujen 8-luokkalaisille mahdollisuuden tutustua kaikkiin koulutusaloihimme pääkampuksellamme Vammalassa. Viikon aikana lähes 400 nuorta näki eri osastoilla käytännön toimintaa ja sai tietoa ammatillisesta koulutuksesta.

Osana hanketta jalkauduimme yläkouluun kertomaan lähihoitajakoulutuksesta. Sovimme yläkouluun päivän, jona 8-luokkalaiset pääsivät ryhmissä tutustumaan erilaisten toiminnallisten rastien kautta hätäensiapuun. Päivän asiasisällöt oli etukäteen mietitty yläkoulun opettajien kanssa ja yhdessä pisteessä kerroimme lähihoitajakoulutuksestamme. Päivän vetäjinä toimivat omat opiskelijamme opettajansa johdolla. Päivä oli onnistunut ja yhteistyö oli mielenkiintoista ja kivaa.

Kolmantena käytännön toimena järjestimme lähiyläkoulun teknisen valinnaiskurssin valinneille 8-luokkalaisille mahdollisuuden opiskella osan kurssista kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristössämme. Opettajamme valmisteli oppilaille mahdollisuuden tutustua pneumatiikkaan, ja he sovelsivat fysiikkaa tekemällä kytkentöjä kytkentäpöydissä. Nuoret tykkäsivät käytännön tekemisestä ja saivat tietoa ammatillisesta koulutuksesta. 

Oppimisympäristöihin ja aloihin tutustuminen on tärkeää

Nivelvaiheen yhteistyössä pidämme tärkeänä, että peruskoulun oppilaat pääsevät tutustumaan kampusalueelle aitoihin oppimisympäristöihin ja moneen eri alaan. Arvostamme suuresti myös perusopetuksen opettajia ja ohjaajia, jotka tulevat oppilaiden kanssa tutustumaan ammatilliseen koulutukseen. Tervetuloa jatkossakin!

Anne-Mari Alakoski, opettaja
SASKY koulutuskuntayhtymä

Koulutuksenjärjestäjien logoja.

TASSU-hanke kuuluu Opetushallituksen rahoittamaan Oikeus osata(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)  -kehittämisohjelmaan – Ammatillisen koulutuksen laatu ja tasa-arvo, hakuryhmään 1.1 Opinto-ohjauksen kehittäminen ja ohjauksen laadun parantaminen. TASSUn tavoitteena on kehittää opintojen välisiä nivelvaiheita, ohjauspolkuja, jatko-opintovalmiuksia sekä uraohjausta tukevia toimintoja. Hanke toteutetaan suomen- ja ruotsinkielisten koulutuksenjärjestäjien yhteistyönä.