Siirry sisältöön

Kielitietoista osaamista ja uusia tekijöitä hoiva-alalle – HELMA-hanke päättyi upeilla tuloksilla

Kolmivuotinen HELMA – Hoiva-alalle elinvoimaa -hanke on tullut päätökseensä. Hankkeen tavoitteena oli vastata hoiva-alan kasvavaan työvoimatarpeeseen kouluttamalla maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita hoiva-avustajiksi sekä kehittämällä kielitietoista ja kulttuurisensitiivistä ohjausta koulutuksessa ja työelämässä.

Siniseen hoiva-alan työasuun pukeutunut henkilö kirjoittaa kynällä asiakirjaan pöydän ääressä.

Hankkeen aikana toteutettiin hoiva-avustajakoulutuspilotti Tampereella ja Mäntässä. Opinnoissa yhdistyivät ammatilliset opinnot ja suomen kielen opiskelu tavalla, joka tuki sekä ammatillisen osaamisen että kielitaidon kehittymistä. Tulokset ylittivät asetetut tavoitteet: hankkeen aikana valmistui 27 uutta hoiva-avustajaa ja lisäksi viisi opiskelijaa suoritti osatutkinnon. Valmistuneiden määrä oli kahdeksan valmistunutta opiskelijaa enemmän, kuin alkuperäinen tavoite oli.

Tavoitteet ylittyivät ja opiskelijoilta kiitosta opetuksesta

Opiskelijoiden kokemukset kertovat hankkeen onnistumisesta. Opetuksen laatu arvioitiin erittäin hyväksi, ja erityisesti suomen kielen opetuksen sekä ammatillisten opintojen yhdistelmä sai kiitosta. Opiskelijat nostivat palautteissaan esiin käytännön harjoittelun, ryhmässä oppimisen, selkeän opetuksen ja opettajien tuen merkittävinä oppimista edistävinä tekijöinä. Myös yleisvaikutelma opinnoista oli erittäin myönteinen.

Työpaikoille välineitä kielitietoiseen ohjaukseen

HELMA-hankkeessa ei keskitytty pelkästään opiskelijoiden kouluttamiseen. Yhtä tärkeänä tavoitteena oli vahvistaa työelämän valmiuksia ohjata monikulttuurisia opiskelijoita ja työntekijöitä. Tätä varten hankkeessa kehitettiin kielitietoisen ja kulttuurisensitiivisen työpaikkaohjauksen koulutuspaketti sekä runsaasti käytännönläheisiä materiaaleja työpaikkojen käyttöön. Materiaalit tarjoavat konkreettisia välineitä selkeään viestintään, ohjaukseen ja työyhteisöjen monimuotoisuuden tukemiseen.

Hankkeen aikana tuotettiin laaja valikoima avoimesti hyödynnettäviä oppimis- ja ohjausmateriaaleja. Näihin kuuluvat muun muassa Hoivatyön kuvasanakirja, jolle Selkokeskus myönsi Selkotunnuksen, keskustelukortit, Hoivatyön verbejä -noppapeli, työpaikkojen käyttöön suunnatut julisteet sekä Hoivan koti 2.0-oppimisympäristö. Lisäksi kehitettiin kulttuurisensitiivisyyttä ja kielitietoisuutta vahvistava materiaalikokonaisuus sosiaali- ja terveysalan työyhteisöille.

Suomen kielen tuki vietiin työelämäjaksoille

Yksi hankkeen merkittävimmistä kehittämiskohteista oli työssäoppimisen aikainen suomen kielen tuki. Hankkeessa rakennettu toimintamalli toi S2-opettajan osaksi työelämäjaksoja ja vahvisti opiskelijoiden mahdollisuuksia oppia kieltä aidossa työympäristössä. Malli on herättänyt kiinnostusta myös hankkeen ulkopuolella ja sen kehittämistä jatketaan osana Saskyn toimintaa.

HELMA-hanke on osoittanut, että kielitietoinen koulutus, työelämän kanssa tehtävä tiivis yhteistyö ja yksilöllinen tuki voivat merkittävästi edistää opiskelijoiden oppimista, valmistumista ja työllistymistä. Samalla hanke on tuonut hoiva-alalle uusia osaajia sekä lisännyt ymmärrystä siitä, miten monikulttuurisia opiskelijoita ja työntekijöitä voidaan tukea parhaalla mahdollisella tavalla.

Hankkeen työ jatkuu osana koulutuksen arkea

Vaikka hanke päättyy, sen vaikutukset jatkuvat. Kehitetyt materiaalit, toimintamallit ja työelämäyhteistyö jäävät elämään osana koulutuksen ja työpaikkojen arkea. HELMA‑hankkeen perintönä on entistä saavutettavampi, kielitietoisempi ja monimuotoisempi hoiva-ala.

Iris Sundelin
Hankevastaava


Hanketta rahoitti JOTPA – Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus.

Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa) rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös