Koulutus vastaa kasvavaan tarpeeseen OCD-työssä
Satakunnan hyvinvointialueella toiminnallisessa kuntoutuksessa työskentelevät toimintaterapeutti Milja Hurri ja sosiaaliohjaaja Anna Krannila kohtaavat työssään yhä enemmän pakko-oireisuudesta kärsiviä mielenterveys- ja päihdeasiakkaita. Molempien mukaan asiakastyössä on tullut selvästi esiin tarve vahvistaa OCD-osaamista erityisesti perustason palveluissa.

Krannila työskentelee mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden parissa, pääasiassa erikoissairaanhoidosta siirtyvien asiakkaiden kanssa. Hurri puolestaan työskentelee Porin toiminnallisessa kuntoutuksessa ja vastaa ryhmä- ja yksilömuotoisesta toimintaterapiasta sekä toiminta- ja työkyvyn arvioinneista.
Koulutukseen hakeutumisen taustalla oli käytännön asiakastyössä toistuvasti esiin nouseva OCD-asiakkaiden määrä. Hurri kertoo, että perustason mielenterveyspalveluissa oli jo hyödynnetty Mielenterveystalon pakko-oireisuuden omahoito-ohjelmaa, mutta sen rinnalle koettiin tarvittavan lisää osaamista ja tukea. Koulutus linkittyy myös laajempaan haluun palveluiden kehittämiseksi Satakunnan hyvinvointialueella. OCD-oireiden on havaittu näkyvän erityisesti asumispalveluissa, ja alueella onkin herännyt tarve pohtia, millainen palvelukokonaisuus vastaisi parhaiten asiakkaiden tarpeisiin perustasolla. Tässä kokonaisuudessa esihenkilön vinkkaamalla koulutuksella on merkittävä rooli.
Koulutuspäivät ja tehtävät ovat Hurrin mukaan herättäneet paljon ajatuksia ja tarjonneet jo tässä vaiheessa välineitä omaan työhön. Hän kuvaa koulutuksen antaneen mahdollisuuden tarkastella omaa tekemistä uudesta näkökulmasta ja vahvistaneen ammatillista motivaatiota. – Työkaluja kohdata OCD-asiakassa, Hurri kiteyttää koulutuksen antia.

Krannilan mukaan koulutus on ollut antoisa ja vahvistanut omaa työskentelyä. Hän kertoo, että koulutuspäivien keskustelut ovat heijastuneet myös omaan työyhteisöön ja rohkaisseet ottamaan teemoja entistä aktiivisemmin esiin asiakastyössä.
– Koen, että koulutus on ollut erittäin antoisaa. Tänne tulee erittäin mielellään joka kerta, kuulee lisää, saa vahvistusta ja varmistusta, Anna Krannila kiittelee.
Hurri korostaa erityisesti koulutuksen merkitystä palveluiden kehittämisen näkökulmasta. Hänen toiveenaan on, että koulutuksen myötä Satakunnan hyvinvointialueelle syntyy selkeä ja yhtenäinen toimintamalli OCD-asiakkaiden tueksi.

– Kyllä minä eniten toivon, että tämä koulutus toisi Satakuntaan sellaisen mallin, että ihmiset saisivat apua oikea-aikaisesti ja matalalla kynnyksellä, Hurri sanoo.
Sekä Milja että Anna näkevät koulutuksen merkittävänä tukena sekä yksittäisten ammattilaisten osaamiselle että koko hyvinvointialueen OCD-työn kehittämiselle.
Palveluiden kehittäminen OCD-työssä
Uusi, Palvelujen kehittäminen OCD-työssä -koulutus, starttasi joulukuussa 2025. Koulutuksen tavoitteena on antaa osaamista ja valmiuksia palveluiden kehittämiseksi asiakaslähtöisesti OCD-henkilön toipumista edistäen. Koulutus on suunniteltu työelämästä nousseen tarpeen pohjalta ja sitä on muovattu yhteistyössä työelämän kanssa. Aito kehittämistarve palveluiden ja toimintojen osalta on ollut havaittavissa, ja tämän koulutuksen myötä pyritään nostamaan käytännössä kehittäminen keskeiseksi näkökulmaksi. Opiskelijat kehittävät koulutuksen myötä esimerkiksi erilaisia palvelupolkuja OCD-henkilön ohjaukseen ja hoitoon. Opiskelijat myös suorittavat 2 tutkinnon osaa Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnosta koulutuksen myötä.
Koulutuksessa OCD-sisällön osalta kouluttajana toimii Erika Lindroos ja palvelujen kehittämisen ja innovoinnin teemoista vastaavat Sasky oppisopimus- ja työelämäpalvelujen opettajat Henna Koivisto ja Virpi Rajala. Koulutus toteutetaan oppisopimuksella ja siihen osallistuu opiskelijoita julkiselta ja yksityiseltä sektorilta. Koulutukseen sisältyy 8 lähiopetuspäivää, ohjattua tiimityöskentelyä sekä oppimistehtäviä, joissa yhdessä tekeminen ja oppiminen korostuvat.
Kouluttaja: Erika Lindroos
Olen OCD:hen erikoistunut kouluttaja, psykofyysinen fysioterapeutti (YAMK) ja OCD:n kokemusasiantuntija. Koulutan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sekä tuen OCD:ta kokevia heidän toipumisessaan.

Työssäni yhdistyvät henkilökohtainen kokemus OCD:sta, vahva kliininen ymmärrys sekä ajantasainen tutkimustieto ja näyttöön perustuvat hoitomallit. Koulutan ammattilaisia tunnistamaan OCD:n eri muotoja ja työskentelemään oireiden kanssa hyödyntäen muun muassa altistus- ja reagoinnin ehkäisyä (ERP) sekä I-CBT:n viitekehyksiä. Lisäksi hyödynnän työssäni kehittämääni Bedrock Metodia, joka kokoaa yhteen keskeisiä OCD:n hoidon elementtejä käytännönläheiseksi kokonaisuudeksi kehoa ja hermostoa hyödyntäen.
OCD on häiriö, jossa mieli tuottaa pakkoajatuksia ja ihminen alkaa reagoida niihin erilaisin pakko-oirein. Ongelma ei ole ajatusten sisältö, vaan suhde ajatuksiin sekä tapa, jolla ihminen yrittää hallita niistä syntyvää epävarmuuden kokemusta ja ahdistusta. Mitä enemmän ajatuksia yrittää kontrolloida, sitä voimakkaammiksi oireet usein muodostuvat.
OCD:n hoidossa keskeistä on oppia suhtautumaan ajatuksiin uudella tavalla ja luopumaan oireita ylläpitävistä toimintamalleista. Toipuminen rakentuu vähitellen altistumisen, turvakäyttäytymisen purkamisen ja hermoston säätelyn kautta.
Työni ytimessä on ajatus siitä, että OCD:sta voi toipua, kun ihminen saa oikeat työkalut ja riittävän tuen.