#kansainvälisyys – Marikan opiskelijatarina
Marikan haastattelu toteutettiin toukokuussa 2023 – tarinan julkaisun aikaan hän on jo valmistunut.
Olen Marika Jalava ja opiskelen hienopuusepäksi Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksella. Ennen nykyisiä opintojani olen opiskellut Saskylla myös erikoismetallin artesaaniksi sekä lavasterakentajaksi. Hienopuusepän opinnot aloitin vuonna 2020.
Kansainvälisyys läsnä opinnoissa
Olen ollut monipuolisesti mukana kansainvälisyystoiminnassa opintojeni aikana – viimeisimpänä kahden kuukauden työssäoppimisjaksolla Saksassa. Metallialan opintojen aikana olin samanlaisella kahden kuukauden jaksolla toisena opiskeluvuotenani, kun taas lavasterakennuksesta olin mukana yrittäjyyskurssilla, jonka kautta pääsimme viikon jaksoille niin Italiaan kuin Iso-Britanniaan.
Tykkään matkustella ja myös opinnoissa vaihtoon hakeutuminen houkutti mahdollisuutena nähdä maailmaa. Kun tällainen tilaisuus tarjoutuu, tartun siihen mielelläni.
Hakuprosessi – monivaiheinen mutta kannattava
Hakuprosessi työssäoppimisjaksolle ulkomaille on hyvin suunniteltu ja selkeä, mutta siinä myös riittää tekemistä portfoliosta hakemuksiin ja ansioluettelon päivittämiseen, etenkin kun kaikki materiaalit tehdään englanniksi. Kun paikka varmistuu, täytyy myös hakea apurahaa ja ottaa selvää kohdemaasta. Prosessiin kannattaakin valmistautua hyvissä ajoin – jos on lähdössä vaihtoon keväällä, prosessi tulee useimmiten aloittaa jo syksyllä. Velvollisuuksia on myös matkan aikana ja sen jälkeen esimerkiksi oppimispäiväkirjan ja loppuraportin merkeissä.
Oppilaitosten kansainvälisyysvastaavat ovat apuna hakuprosessissa, ja he kyselivät myös kuulumisia ollessani ulkomailla. Kohdemaissa Saskyn yhteistyökumppanit koordinoivat toimintaa ja osaavat auttaa niin työssäoppimispaikan ja asunnon hankkimisessa kuin myös käytännön asioissa aikatauluista junalippuihin. Itse hankin asunnon viimeisimmälle Saksan työssäoppimisjaksolleni paikallisten koordinaattoreiden avustuksella, ja asunto olikin todella tilava ja positiivinen yllätys. Vuokranantajani olivat hyvin avuliaita ja heillä oli myös erilaisia kotieläimiä pihapiirissä, kuten on Saksan maaseudulla yleistä. Hanavesi on Saksassa yleensä juomakelpoista, mutta omassa majapaikassani kylmän hanaveden juomista ei suositeltu – tämä kannattaa siis heti mennessä varmistaa omilta vuokranantajilta.
Vaihtoehtona on myös koordinaattoreiden sijaan etsiä työpaikka ja asunto itse. Koordinaattoreiden kautta paikka usein löytyy varmemmin, eivätkä käytännön järjestelyt vaadi yhtä paljon omaa aktiivisuutta. Koordinaattorit yleensä ehdottavat muutamaa vaihtoehtoa työssäoppimispaikaksi, joiden välillä valinta tehdään. Kansainvälisyysvastaavat ovat kuitenkin tukena siinäkin tilanteessa, että haluaa itse etsiä kiinnostavan työssäoppimispaikan ja asunnon.
Yhteisöllisyyttä ja uusia taitoja
Tämän kevään vaihtoni suuntautui Saksan Thüringenin osavaltioon, pieneen kaupunkiin nimeltään Auma-Weidatal. Olin kahden kuukauden aikana kahdessa eri harjoittelupaikassa. Ensimmäisessä yrityksessä tehtiin laidasta laitaan puutöitä, ja pääsin mukaan esimerkiksi asentamaan keittiöitä sekä ikkunalautoja julkisivuremonttien yhteydessä. Lopuksi olin kaksi viikkoa huonekalujen restaurointiin erikoistuneessa yrityksessä.
Puhuin harjoittelujaksoni aikana pääasiassa saksaa. Kun lähdin edelliselle vaihtojaksolleni, osasin kielestä vasta alkeet, mutta opin sitä jakson aikana enemmän. Nyt kielitaitoni oli päässyt hieman ruostumaan, mutta työskentely saksalaisten kollegoiden kanssa sopi minulle hyvin, kun pääsin jälleen kertaamaan taitojani. Pienellä paikkakunnalla yhteisöllisyyden tunne on todella tiivis, joten en kokenut oloani yksinäiseksi. Juttelin töissä paljon asiakkaiden ja kollegoiden ja vapaa-ajalla esimerkiksi tuttujen ja vuokranantajien kanssa, joten oma rauha oli välillä tervetullutta. Isolla paikkakunnalla tilanne olisi voinut olla erilainen.
Kielen lisäksi ulkomaajakso opetti paitsi töistä, myös itsestäni. Opin paljon käytännön tekemisestä muun muassa asennuskeikkojen kautta, ja hahmotan nyt paremmin työn aikataulutusta sekä etukäteen huomioitavia asioita.
Tulevaisuudessa oma toiminimi?
Valmistun keväällä 2023, ja toistaiseksi tulevaisuus on vielä mietinnän alla. Lavasterakennus kiinnostaa minua edelleen todella paljon ja tekisin mielelläni jatkossa projektitöitä muun muassa sen ympärillä. Myöhemmin haluaisin perustaa oman toiminimen, jonka alle voin yhdistellä eri alojen osaamistani.
Suosittelen ehdottomasti ulkomaille työssäoppimaan lähtemistä kaikille niille, joita tämä saattaisi kiinnostaa. Työkokemuksen lisäksi sain omilta jaksoiltani paljon uusia kavereita, joten hakeminen ehdottomasti kannatti.