Siirry sisältöön

Vihersisustaja

Puutarha-alan ammattitutkinto | Vihersisustuksen osaamisala

Lähikuva tummanvihreistä viherkasvin lehdistä. Lehtiruodot näkyvät vaaleina.
Oppilaitos:
Sasky Huittisten ja Kokemäen oppilaitos, Kokemäki
Koulutustyyppi:
Ammattitutkinto
Teemat:
Puutarha-ala
Hakutyyppi:
Jatkuva haku

Vihersisustuksen asiantuntijaksi Kokemäellä

Puutarha-alan ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia puutarha-alan ammattilaisena toimialansa mukaisissa tehtävissä. Hän osaa huolehtia kasvillisuudesta toimialansa vaatimusten mukaisesti. Hän osaa liiketoiminnan periaatteet ja toimia taloudellisesti. Hän osaa huolehtia työturvallisuudesta ja toimia osana ammattialan verkostoa ja työyhteisöä. Puutarha-alan ammattitutkinnon suorittanut osaa edistää kestävää kehitystä toimialallaan.

Vihersisustuksen osaamisalan suorittanut vihersisustaja osaa suunnitella ja toteuttaa vihersisustuksia, toimia asiakkaan tiloissa, tehdä kasvi-istutukset sekä huoltaa ja peruskunnostaa istutuksia. Hän osaa toteuttaa vihersisustuspalveluja asiakkaille.

Vihersisustaja voi työskennellä vihersisustuspalveluja tuottavassa yrityksessä, julkisella sektorilla tai toimia itsenäisenä yrittäjänä. Hän voi myydä, markkinoida, suunnitella ja toteuttaa tuotteita ja sisustuksia ja hoitaa kasveja.

Koulutuksen paikat ja ajankohdat

  • Puutarha-alan ammattitutkinto, vihersisustaja

    Paikkakunta
    Kokemäki
    Hakuaika
    01.11.2024 — 30.12.2025
    Lisätietoa

    Täydennä osaamistasi ja hae opiskelemaan Kokemäelle puutarha–alan ammattitutkintoon, vihersisustuksen osaamisalalle!
    Puutarha-alan ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia puutarha-alan ammattilaisena toimialansa mukaisissa tehtävissä. Hän osaa huolehtia kasvillisuudesta toimialansa vaatimusten mukaisesti. Hän osaa liiketoiminnan periaatteet ja toimia taloudellisesti. Hän osaa huolehtia työturvallisuudesta ja toimia osana ammattialan verkostoa ja työyhteisöä. Puutarha-alan ammattitutkinnon suorittanut osaa edistää kestävää kehitystä toimialallaan.

    Vihersisustuksen osaamisalan suorittanut vihersisustaja osaa suunnitella ja toteuttaa vihersisustuksia, toimia asiakkaan tiloissa, tehdä kasvi-istutukset sekä huoltaa ja peruskunnostaa viherkasvi-istutuksia. Hän osaa toteuttaa vihersisustuspalveluja asiakkaille.

    Vihersisustaja voi työskennellä vihersisustuspalveluja tuottavassa yrityksessä, julkisella sektorilla tai toimia itsenäisenä yrittäjänä. Hän voi myydä, markkinoida, suunnitella ja toteuttaa tuotteita ja sisustuksia ja hoitaa kasveja.

    Kustannukset
    Opiskelumaksu 400 €

Kenelle koulutus sopii?

Koulutukseen voivat hakeutua vihersisustus- tai puutarha-alalla työskentelevät, sekä alalle suuntautuvat henkilöt. Koulutukseen voi tulla myös suorittamaan alan keskeneräiset opinnot loppuun tai hakeutua opiskelemaan tutkinnon osia. Pääsyvaatimuksena luonnonvara-alan koulutus, vihersisustuksen/puutarha-alan työkokemus tai vastaavat tiedot ja taidot.

Koulutuksen sisältö

Tutkinto muodostuu pakollisista ja valinnaisista tutkinnon osista. Pakollisiin tutkinnon osiin kuuluvat:

Lisäksi suoritetaan 30 osp valinnaisia tutkinnon osia.

Kustannukset opiskelijalle

Opiskelumaksu 400 €.

Lisätietoa antaa: