Siirry sisältöön

Oppilaitokset eivät hiljene kesälläkään

Taustalla tehdään tärkeää työtä tulevan lukuvuoden valmistelujen parissa

Kesä ei tarkoita hiljaiseloa oppilaitoksissa. Vaikka opiskelijat ja opettajat viettävät ansaittua lomaa, monissa Saskyn yksiköissä on täysi tohina päällä. Kesä on tärkeää valmistelun ja suunnittelun aikaa, jotta uusi lukuvuosi pääsee elokuussa alkamaan sujuvasti ja suunnitelmallisesti.

Uutta lukuvuotta rakennetaan kesällä

Saskyn Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten rehtori Joni Liukkonen kertoo, että kesän työlistalla korostuu tulevan lukuvuoden suunnittelu. ”Valmistelussa ovat muun muassa henkilöstöasiat ja opettajien työsuunnitelmat. Lisäksi asetetaan tavoitteita seuraavan vuoden talousarvioon ja suunnitellaan investointeja”, hän täydentää.

Henkilö työskentelemässä tietokoneella ikkunan vieressä sijaitsevalla työpisteellä, henkilö katsoo kameraan ja hymyilee.
Kesän töihin kuuluu mm. tulevien investointien suunnittelu, kertoo rehtori Joni Liukkonen.

Kesä on myös otollinen aika osaamiskeskusteluille, joita käydään henkilöstön kanssa rauhallisessa työympäristössä.

Rakennus- ja kalusteinvestointeja on käytännöllistä toteuttaa kesällä, jolloin ne eivät häiritse opetusta. -Joni

Heinäkuussa rehtorikin aikoo kuitenkin hetkeksi hengähtää: ”Odotan lomaltani erityisesti ulkoilua ja liikuntaa – se tasapainottaa hyvin hektistä työarkea.”

Valmistelutyötä ja järjestelyjä toimistolla

Myös Sasky Ammatti-instituutti Iisakin toimistolla kesä tarkoittaa aktiivista taustatyötä. Taina Hautala, Merja Järvenpää ja Kati Kurumaa hoitavat mm. yhteishaun tulosten käsittelyä, hankintoja ja rekrytointien valmistelua. Lisäksi kesä tarjoaa aikaa arkistointiin ja muihin hallinnollisiin järjestelyihin.

Kolme henkilöä toimistotyöympäristössä, poseeraamassa iloisesti kameralle, taustalla huonekasveja ja ikkuna, josta näkyy päivänvalo.
Taina, Merja ja Kati valmistelevat Sasky Ammatti-instituutti Iisakin toimistolla tulevaa lukuvuotta.

Taloushallinnon rutiinit, kuten laskutus, pyörivät läpi kesän.  Toimistolla töitä tehdään lomia porrastaen niin, että toimisto sulkeutuu kokonaan vain kahdeksi viikoksi.

Kesälomasuunnitelmat toimiston henkilöstöllä vaihtelevat: Merja toivoo sopivasti lämpimiä säitä ja pieniä reissuja, Taina aikoo nauttia hetkessä elämisestä ja mm. pesäpallosta, ja Kati aikoo yhdistää lomaansa matkustamista ja rentoa rauhoittumista.

Keittiöllä puunataan ja suunnitellaan

Sasky Ammatti-instituutti Iisakin keittiöllä kokkina työskentelevä Tommi Ala-Helle on kesän työpäivinä mm. puhdistamassa ja kiillottamassa astioita – eli tekemässä niin kutsuttua ”dippausta”. Keittiö siivotaan perusteellisesti lattiasta kattoon, myös sellaisista paikoista, joita ei arjen kiireessä juurikaan ehditä käsitellä.

Kuvassa valkotaulu, johon on kirjattu keittiön kesän töihin liittyviä tehtäviä ja suoritettujen töiden lista, taustalla osa kartasta ja magneetteja.

Samalla suunnitellaan tulevaa lukuvuotta sekä osallistutaan koulutuksiin ja tiimipalavereihin. ”Lukuvuoden aikana tämänkaltaiset asiat jäävät helposti muiden töiden jalkoihin”, Tommi kertoo. Heinäkuussa häntä odottaa ansaittu loma, jolta hän odottaa mm. reissaamista sekä sitä, että arkipäivinäkin ehtii tekemään jotain muuta kuin olemaan töissä.

Henkilö työtehtävissä suurkeittiössä, pesemässä astioita suojavarusteet päällä, kuvassa näkyy astianpesukone ja muita keittiötiloja, henkilö katsoo kameraan ja hymyilee.
Tommilla työn alla astioiden dippausta.

Viestintää ja visuaalisuutta MAVI-tiimissä

Myös viestintä ja markkinointi rullaavat kesällä. Sisällöntuottaja Liisa Olkinuora kertoo, että kesä on erinomaista aikaa keväältä kertyneiden ideoiden jalostamiseen. Työpöydällä on esimerkiksi valokuvien ja videoiden käsittelyä, haastatteluaineistojen purkua sekä hakuoppaan taittotyön viimeistelyä.

Henkilö yöpisteellä työskentelemässä tietokoneella toimistoympäristössä.
Sisällöntuottaja Liisa Olkinuoralla kesän töihin kuuluu mm. Saskyn hakuoppaan taiton viimeistelyä.

Ennen lomaa ohjelmassa on vielä sosiaalisen median materiaalien tekeminen ja ajastaminen loppukesäksi.

Lomalta odotan rentoutumista ja rauhallista aikaa – hetkiä, jolloin voi irrottautua töistä ja viettää laatuaikaa itseni kanssa. – Liisa

Kesä – hiljaisempi mutta tehokas vuodenaika

Vaikka oppilaitosarkeen kuuluva vilinä hiljenee kesällä, kulissien takana tehdään paljon merkityksellistä työtä ja eri alojen ammattilaiset rakentavat hyvää pohjaa tulevalle lukuvuodelle. Kun elokuussa opiskelijat ja opettajat palaavat koululle, on moni tärkeä asia jo huomaamatta valmiina – kesällä tehtyjen töiden ansiosta.

Ihanaa kesää kaikille!