#saskylaiset – Veeran opiskelijatarina
Toinen tutkinto hius- ja kauneudenhoitoalalta työn alla
Olen Veera Salminen ja aloitin parturi-kampaajaopiskelut Saskyn Mäntän seudun koulutuskeskuksessa syksyllä 2022 ja valmistun keväällä 2024. Ennen tätä opiskelua valmistuin samasta paikasta kosmetologiksi.
Hius- ja kauneusala oli selvä valinta
Kun opiskelin kosmetologiksi, pääsin samalla läheltä näkemään myös parturi-kampaajaopiskelun arkea, koska opiskelemme samoissa tiloissa. Tämä ala vaikutti mielenkiintoiselta ja vielä enemmän omalta alalta, joten päätin opiskella toisen tutkinnon heti perään. Kävimme tutustumassa Saskyyn yläkoulusta ja peruskoulun jälkeen hius- ja kauneusala oli minulle selvä valinta. Oppilaitoksen sijainti on minulle sopiva, koska asun Mäntässä.
Asiakkaiden oikeanlainen kohtaaminen tärkeää
Tälle alalle tyypillinen asiakaspalvelu kiinnostaa minua kovasti. Pidän ihmisten kohtaamisesta eikä tällä alalla oikein voisi työskennelläkään, jos ei uskalla kohdata asiakasta. Vaikka ihmisten kohtaamista kyllä oppii opintojen ja alalla työskentelyn kautta, sen pitää kuitenkin olla myös sisäsyntyistä eikä pelkästään opittua. Opintojen aikana olen oppinut paljon vuorovaikutustilanteista sekä asiakkaan tunnetilan havainnoimisesta. Toimiminen asiakkaan kanssa riippuu paljon myös siitä, mitä kulloinkin tehdään – esim. hiushoidon aikana asiakkaan päätä hierotaan, jolloin hän ei mielellään keskustele, kun taas hiusten leikkuun ja kampausten aikana jutellaan enemmän. On tärkeää, että kampaaja juttelee asiakkaalle, jotta myös asiakas uskaltaa puhua kampaajalle.
Ryhmän monimuotoisuus on hieno asia
Parasta opiskelussa ovat opiskelukaverit ja se, että on saanut tutustua moniin uusiin ihmisiin. Mielestäni on hyvä, että luokallani on opiskelijoita muualtakin kuin Mäntästä, koska sitä kautta olen saanut ystäviä myös muilta paikkakunnalta. Pidän myös siitä, että ryhmässämme on sekä aikuisopiskelijoita että suoraan peruskoulusta tulleita.
Alaan tutustuminen kannattaa
Tälle alalle kannattaa lähteä opiskelemaan, jos ala kiinnostaa. Täällä tehdään hommia tosissaan, joten oma kiinnostus ja innostus alaa kohtaan on tärkeää myös opiskelumotivaation takia. Jos et vielä ole varma siitä, mitä lähtisit opiskelemaan, kannattaa ehdottomasti tulla paikan päälle tutustumaan eri vaihtoehtoihin.
Omalla kokemuksellani voin tätä alaa kyllä suositella. Ala sopii ihmisille, jotka ovat rempseitä ja sosiaalisia ja tykkäävät olla ihmisten kanssa tekemisissä ja tehdä asiakaspalvelutyötä. Täällä oppii myös paljon yrittäjyyttä eli jos yrittäjyys kiinnostaa, niin siihenkin saa tosi hyvät valmiudet.
”Jos et vielä ole varma siitä, mitä lähtisit opiskelemaan, kannattaa ehdottomasti tulla paikan päälle tutustumaan eri vaihtoehtoihin.”
Tällä hetkellä minulla on kiikarissa työssäoppimispaikka Mäntästä. Toivoisin, että pääsisin haluamaani paikkaan harjoitteluun ja että voisin jatkaa siellä koko ensi lukuvuoden ja suorittaa opintoni loppuun suurimmaksi osaksi työpaikalla.
Jos haluat tietää lisää Saskyn koulutustarjonnasta, erilaisista opiskelumuodoista ja meille hakemisesta, ota yhteyttä Sasky Avaimeen eli hakija- ja uraohjauspalveluumme.