Siirry sisältöön

Saskyn kv-videokisan tulokset

SASKY koulutuskuntayhtymässä (Sasky) järjestettiin helmi-maaliskuun aikana videokisa, jossa Erasmus+ -ulkomaanjaksolla olleet opiskelijat saivat kertoa omin sanoin, miksi vaihtoon kannatti lähteä. Kilpailun tarkoituksena oli kerätä positiivisia kokemuksia ulkomaan vaihtojaksoista ja sitä kautta innostaa opiskelijoita jatkossakin hakeutumaan vaihtojaksoille. Erasmus+ -apurahoja voi kysellä Saskyn oppilaitosten kv-vastaavilta.

Kilpailuun osallistui videoita Saskyn eri oppilaitoksista, eri aloilta ja eri maista. Parhaille videoille oli luvattu palkinnoksi elokuvalippuja, mutta vallitsevassa tilanteessa palkinnot muutettiin rahapalkinnoiksi. Koska kaikki videot antoivat hyvää informaatiota kv-vaihdoista ja eteen oli nähty paljon vaivaa, päätettiin palkita kaikki kisaan osallistuneet videot. Kilpailussa saivat äänestää kaikki Saskyn opiskelijat ja henkilöstöön kuuluvat. Myös äänestäjien kesken arvottiin palkintoja.

Kilpailun voitti Saskyn Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta valmistuneen vaatetusalan artesaanin, Lila Kaplaksen video(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan). Lila oli vaihtojaksolla Berliinissä Saksassa.

Äänestäjät perustelivat valintaansa mm. seuraavasti:

Toiseksi tuli Saskyn Mäntän seudun koulutuskeskuksesta valmistuneen lentokoneasentajan, Jouko Hämäläisen video Espanjasta(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Äänestäjien perusteluja:

Muutkin kilpailuun osallistuneet videot löytyvät Saskyn YouTube -kanavalta(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan).

Lisätietoja:
Sirpa Uotila, kv-koordinaattori
puh. 044 345 7230, sirpa.uotila(at)sasky.fi