Siirry sisältöön

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto

Neljä ihmistä keskustelee pöydän ääressä.
Oppilaitos:
Sasky oppisopimus- ja työelämäpalvelut
Koulutustyyppi:
Ammattitutkinto
Teemat:
Johtaminen, esihenkilötyö ja yrittäjyys, Liiketoiminta
Hakutyyppi:
Jatkuva haku

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnolla työkaluja ja varmuutta johtamisen eri tehtäviin

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnossa kehität osaamistasi tiimin ohjaamisessa, saat ideoita ja malleja työyhteisön kehittämiseen ja uusien työntekijöiden tai opiskelijoiden perehdyttämiseen sekä valmiuksia hoitaa työpaikalla eteen tulevia tilanteita kestävästi ja inhimillisesti. Tutkinnon suorittanut henkilö osaa suunnitella ja ohjata työryhmän toimintaa ja hänellä on lisäksi hyvät viestinnälliset valmiudet sekä perustiedot esihenkilötyöstä.

Valinnaisesta tutkinnon osasta riippuen voit hankkia erityistä osaamista asiakkuuksien vahvistamiseksi, toiminnan kannattavuuden parantamiseksi tai henkilöstötyön kehittämiseksi omassa työryhmässä. Voit myös hankkia valmiuksia jonkin lähiesihenkilötyöhösi liittyvän kehittämishankkeen suunnitteluun.

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon suorittanut voi toimia päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä tai työryhmän vetäjänä. Koulutus toteutetaan oppisopimuksella.

Koulutuksen paikat ja ajankohdat

  • Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto

    Paikkakunta
    Oppisopimus
    Lisätietoa

    Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon suorittanut henkilö osaa suunnitella ja ohjata työryhmän työskentelyä sekä perehdyttää työntekijöitä tai opiskelijoita työpaikkaan ja työtehtäviin. Henkilöllä on hyvät viestinnälliset valmiudet ja hän osaa kehittää työryhmänsä toimintaa. Hänellä on perustiedot esimiestyöstä. Valinnaisesta tutkinnon osasta riippuen hänellä on erityistä osaamista asiakkuuksien vahvistamiseksi, toiminnan kannattavuuden parantamiseksi tai henkilöstötyön kehittämiseksi omassa työryhmässä. Hän on voinut hankkia valmiuksia myös jonkin lähiesimiestyöhönsä liittyvän kehittämishankkeen suunnittelussa.

    Lähiesihenkilötyön ammattitutkinnon suorittanut voi toimia päivittäisjohtamisen tehtävissä erilaisissa toimintaympäristöissä esimerkiksi työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesimiehenä tai työryhmänsä vetäjänä.

    Koulutus toteutetaan oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutuksessa oppiminen tapahtuu pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävänä koulutuksena, jota täydennetään tarvittaessa muissa oppimisympäristöissä tapahtuvalla osaamisen hankkimisella. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS. Siinä määritellään koulutuksen kesto, laajuus sekä valittavat tutkinnon osat. Oma aiempi osaaminen huomioidaan suunnittelussa.

    Oppisopimus perustuu määräaikaiseen työsopimukseen ja sen aikana maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Sopimus voidaan tehdä myös yrittäjälle. Oppisopimuskoulutus on pääosin opiskelijalle maksutonta. Työantajan edellytetään nimeävän työpaikkaohjaajan opiskelijalle. Tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen osoitetaan aidoissa työelämän ympäristöissä oman suunnitelman mukaisesti.

    Jatko-opintomahdollisuudet
    Ammattitutkinnon suorittaminen antaa kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin ja korkeakoulututkiintoon johtaviin opintoihin.

Kenelle koulutus sopii?

Koulutus sopii sinulle, joka toimit päivittäisjohtamisen erilaisissa toimintaympäristöissä osana työryhmää, tiimiä, osastoa tai palveluyksikköä. Voit jo hoitaa työnjohdollisia tehtäviä, suunnitella ja ohjata työryhmän työtä tai hoitaa kehittämistehtäviä. Tutkinto soveltuu myös esihenkilötehtäviin siirtyville tai niitä tavoitteleville henkilöille.

Koulutuksen sisältö

Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto muodostuu pakollisesta tutkinnon osasta Lähiesihenkilönä toimiminen, sekä kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta:
• Asiakassuhteiden hoito
• Toiminnan kannattavuus
• Henkilöstötyö
• Kehittämissuunnitelma
• Valinnainen tutkinnon osa tai osia toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta

Jatko-opintomahdollisuudet

Ammattitutkinnon suorittaminen antaa kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin ja korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin.

Oppisopimus

Oppisopimuksen solmiminen edellyttää päätoimista työpaikkaa tai omaa yritystä, jossa opiskelija pääsee harjoittamaan ja kehittämään omaa osaamistaan. Oppisopimuskoulutuksen opiskelijalle nimetään työnantajan toimesta työpaikkaohjaaja. Työpaikkaohjaajan tehtäviin kuuluvat suunnittelu sekä opiskelijan ohjaus, palautteen antaminen ja osaamisen edistymisen arviointi. Yrittäjällä työpaikalla tapahtuvaa oppimista ohjaa mentori, joka on toinen yrittäjä. Työpaikkaohjaajan ja mentorin tietoja kysytään hakulomakkeella. Yrittäjän oppisopimuksen mahdollistumiseksi tulee yrittäjällä olla voimassa oleva YEL- tai MYEL- vakuutus opintojen ajan.

Katso lisää oppisopimuksesta sivuiltamme.

Kysyttävää koulutussisällöstä tai oppisopimuksesta? Ota yhteyttä:

Sinua voisi kiinnostaa myös