Siirry sisältöön

Kielituettu hoiva-avustajakoulutus (JOTPA)

Sosiaali- ja terveysala | Hoiva-avustaja | Tutkinnon osa

Kuvassa kahsen henkilön kädet. Nuoremmat kädet puristavat vanhempia käsiä.
Oppilaitos:
Sasky Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos, Sasky Mäntän seudun koulutuskeskus, Sasky Tampereen palvelualan ammattiopisto
Koulutustyyppi:
Ammatillinen perustutkinto, Osatutkinto
Teemat:
Sosiaali ja terveysala
Hakutyyppi:
Jatkuva haku

Hoiva-avustajana arkea tukemassa

Hoiva-avustaja on auttamishaluisen, toisesta ihmisestä välittävän ammatti. Hoiva-avustajan JOTPA-koulutuksessa saat ammattitaitoa toimia ihmisten kanssa ja heitä varten.

Hoiva-avustaja työskentelee avustavissa tehtävissä ikääntyneiden tai vammaisten asiakkaiden kanssa esimerkiksi palvelutaloissa ja hoivakodeissa. Työhön kuuluvat erilaiset avustavat tehtävät asukkaiden arjessa ja perushoidossa, esimerkiksi avustaminen ruokailussa, hygienian hoidossa, vaatehuollossa, ulkoilussa, viriketoiminnassa, keittiössä ja puhtaanapidossa. Työ on ihmisläheistä ja siinä tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Hoiva-avustajat eivät työskentele yksin työvuorossa eivätkä vastaa lääkehoidosta.  Hoiva-avustajan työhön voi sisältyä myös muita tehtäviä, kuten siivousta, keittiössä työskentelyä, vaatteiden ja tekstiilien huoltamista.

Koulutus sisältää tutkinnon osia lähihoitajan koulutuksesta.

Kielituettu S2-opetus kattaa hoiva-alan ammattisanastoa ja ammattikieltä (puhuminen). Lisäksi koulutus sisältää ohjattuja työelämäpäiviä, jotka painottuvat suomen kielen käyttämisen harjoitteluun, vuorovaikutukseen aidoissa tilanteissa sekä työelämään tutustumiseen.

Rahoittaja

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA. Opetushallitus. Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.  Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.
Logo, jossa teksti Rahoittaja Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus.

Koulutukset jatkuvassa haussa

Koulutuksen toteutus

Koulutuksen kesto on 10 kuukautta. Tutkinnonosat tarkentuvat loppukeväällä 2024.

Kenelle koulutus sopii

Koulutus sopii sinulle, joka puhut tai harjoittelet suomea toisena kielenä ja haluat työskennellä ihmisläheisessä tehtävässä. Hakijalla tulee olla A2.1 -tasoinen suomen kielen taito ja hänen tulee täyttää Soralain edellyttämät terveydentilavaatimukset.

Jatko-opintomahdollisuudet

Hoiva-avustajaopintojen jälkeen voit hakea lähihoitajan opintoihin.

Kielitestaus ja haastattelu Mänttä-Vilppula

Haun jälkeen opinto-ohjaaja ottaa sinuun yhteyttä ja sopii haastatteluajan sekä paikan. 

Kielitestipäivä Mäntässä on 29.5. klo 9.00, varaa aikaa noin neljä tuntia (4 h).

Paikka:   
Sasky Mäntän seudun koulutuskeskus,
Koskelankatu 2, 35800 Mänttä

Kokoontuminen ala-aulaan, josta teidät haetaan.

Ilmoittautuminen:
ella.sikio(at)sasky.fi

Kielitestaus ja haastattelu Sastamala (Karkku)

Haun jälkeen opinto-ohjaaja ottaa sinuun yhteyttä ja sopii haastatteluajan ja -paikan. Kielitestipäivä ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja siihen on ennakkoilmoittautuminen.

Haastattelu Tampere

Haastattelupäivä 3.6.2024 alkaen klo 9 ->
Osoite: Kehräsaari, Laukontori 9 (B- rappu, 3. kerros), Tampere

Lisätietoa antaa Sastamalassa:

Lisätietoa antaa Tampereella:

Lisätietoa antaa Mänttä-Vilppulassa:

Kuvan oikeassa laidassa oleva henkilö, jolla silmälasit ja musta pusero, ottaa pumppupullosta desinfiointiainetta, kaksi muuta henkilöä katsoo vieressä, toisella henkilöllä tummat hiukset poninhännällä ja musta huppari, toisella henkilöllä lyhyet, harmaantuvat hiukset ja valkoinen pitkähihainen T-paita.

Kielituettua opiskelua

Hoiva-avustajaksi HELMA-hankkeen puitteissa