Lataa pdf

Sosiaali- ja terveysalan osatutkinto, hoiva-avustaja


Koulutuksen kuvaus

Hoiva-avustajakoulutus antaa perusvalmiudet suunnitella ja toeteuttaa päivittäisiä avustamis- ja huolenpitotehtäviä sosiaali- ja terveysalalla.

Hoiva-avustajat työskentelevät palveluissa, jotka tukevat asiakkaan hyvinvointia. Hoiva-avustajan työtä ovat erilaiset tehtävät asukkaiden arjessa ja perushoidossa esim. avustaminen ruokaluissa, hygienian hoidossa, vaatehuollossa, ulkoilussa sekä virketoiminnassa.

Hoiva-avustajat työskentelevät avustavissa tehtävissä esimerkiksi ikääntyneiden ja vammaisten palvelu- ja hoivakodeissa sekä kotihoidossa.

Ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot ovat keskeinen osa ammattitaitoa.

Koulutuksen sisältö

Osatutkinto muodostuu kahdesta osasta:

Kasvun ja osallisuuden edistäminen 25 osp
Ikääntyvien osallisuuden edistäminen 35 osp

Kenelle

Hoiva-avustajakoulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita
ihmisläheisestä sosiaali- ja terveysalan työstä.

Pääsyvaatimukset:
– peruskoulu tai vastaava
– vähintään 18 vuoden ikä
– kielitaito vähintään B1.1

Kustannukset opiskelijalle

Koulutus on opiskelijalle maksuton, lukuunottamatta oppimateriaalikustannuksia.

Muuta huomioitavaa

Koulutukseen on jatkuva haku, hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Opiskeluaika on n.1 – 1,5 vuotta, mutta lopullinen aika määräytyy henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan.

Koulutus on mahdollista suorittaa oppisopimuksella edellyttäen, että on työpaikka, jonka kanssa on sovittu oppisopimusmahdollisuudesta tai jos ei ole oppisopimuspaikkaa niin työpaikalla tapahtuva oppiminen tapahtuu koulutussopimuksella. Tutkinnonosiin liittyy teoriaopintoja, joista osa on päiväopintoina oppilaitoksessa ja osa on itsenäisesti suoritettavia opintoja esim. Moodle verkko-opintoina.

Ennen opintojen aloitusta, opiskelijan on läpäistävä pääsy- ja soveltuvuuskoe.

Pääsy- ja soveltuvuuskoe sisältää seuraavat osiot:
• Ennakkotehtävä
• Psykologin haastattelu (WhatsApp)
• Kirjallinen osuus
• Persoonallisuustestit

Ennakkotehtävä haastatteluun
Ennen kirjallista testiosuutta hakija tekee ennakkotehtävän, johon hän saa linkin soveltuvuuskokeen kutsukirjeessä.

Psykologin haastattelu
Hakija haastatellaan (WhatsApp-puhelu) ennakkotehtävän tekemisen jälkeen. Haastattelussa hakijalle varmistetaan aika kirjalliseen testiosuuteen, joka suoritetaan oppilaitoksella tai psykologikeskuksen määrittämässä paikassa.

Kirjallinen testiosuus oppilaitoksessa (kesto n. 1 tunti)
• Oppimisvalmiudet (esim. matemaattinen osaaminen)
• Kognitiiviset päättelytestit

Paikka: Sopimuksen mukaan Psykologitiimi Päämäärän kanssa sovitussa paikassa esim. Saskyn oppilaitoksissa

Persoonallisuustestit (kesto n. 1 tunti)
Persoonallisuustestit tehdään kirjallisen osuuden jälkeen samana päivänä. Hakija saa psykologilta sähköpostiin linkin netin kautta tehtäviin testeihin. Testit voi tehdä kotona.

Soveltuvuusarviointi
Soveltuvuusarviointi muodostuu kirjallisesta osuudesta ja persoonallisuustesteistä.

Pääsy- ja soveltuvuuskokeen kaikkien vaiheiden suorittamisen jälkeen psykologit arvioivat tutkimusten perusteella hakijan soveltuvuuden kyseiseen koulutukseen ja raportoivat soveltuvuusarvion koulutuksen järjestäjälle.

Hakija ei voi tulla valituksi sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon koulutukseen SASKY koulutuskuntayhtymän oppilaitoksiin, jos hän jää pois pääsy- ja soveltuvuuskokeesta tai saa kyseisestä kokeesta tai jostakin kokeen osa-alueesta hylätyn 0 pistettä.

Valintakokeen psykologisesta soveltuvuusarvioinnista vastaa Psykologitiimi Päämäärä Oy.

Lisätietoja antaa

opinto-ohjaaja
Tuula Karttunen
044 034 5751
tuula.karttunen@sasky.fi

Hae koulutukseen