#saskylaiset -Katin uratarina
Olen Kati Vaajasaari ja opiskelin Saskyn Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa kädentaitojen ohjaajaksi.
Lähdin aikanaan opiskelemaan Saskylle, koska sain vakuutusyhtiö Varmalta mahdollisuuden kouluttautua lisää omasta ammattitaustastani. Olen aina harrastanut paljon kuvataiteita ja halusin opiskella jotain luovaa alaa. Saskyn linjat vaikuttivat mielenkiintoisilta ja koin saavani kädentaitojen ohjauksesta valmiuksia monenlaiseen tekemiseen ja sen kautta oman jutun löytämiseen.
Tieteen ja taiteen yhdistämistä
Aikaisemmalta koulutukseltani olen kemiantekniikan diplomi-insinööri, mikä on melko kaukana käsillä tekemisestä, mutta käsillä tekemisen taito on tullut melkeinpä perintönä kotoa vanhemmilta. Mielestäni taide ja tiede yhdistyvät asiantuntijuustyössäni, tieteessäkin tarvitaan tietynlaista innovatiivisuutta ja luovuutta erityisesti ongelmanratkaisussa. Teen etänä n. 60% työpäivää Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys KVVY Tutkimus Oy:lle. Tämän lisäksi toteutan artesaanitutkintoni tuomaa kädentaidon tuotteiden valmistusta ja kädentaidon ohjausta. Kyllä keramiikan tekeminenkin on kemiaa.
Tieteessäkin tarvitaan luovuutta, vaikka faktat vievätkin asioita eteenpäin.
Keramiikka lähellä sydäntä
Hommasin itselleni jo ennen opintoja keramiikkauunin ja veljeni teki minulle pihapiirini vanhaan navettaan pienen työtilan, missä teen keramiikkatöitäni.Tällä hetkellä olen myynyt tuotteitani ja tuonut itseäni esille paikallisesti esimerkiksi näyttelyiden avulla. Näkyvyyden avulla pyrin hankkimaan itselleni erilaisia projekteja, joilla pidän yllä luovuutta. Keramiikan suhteen en tee mitään astioita tai teollista sarjatuotantoa, koen paloa kuvanveistosta ja se näkyy myös tavassani tehdä keramiikkatuotteita. Haluan myös tehdä uniikkeja tuotteita, koska en ole mikään sarjatyön tekijä.
Olen innostunut kurssitoiminnasta ja pitänyt pienimuotoisesti pihapiirissäni rakukursseja. Tätä kurssitoimintaa olisi sitten tarkoitus tulevaisuudessa vielä laajentaa.
Opiskelu Saskylla käynnisti minussa luovuuskärpäsen
Opiskelujen myötä tein uuden aluevaltauksen huovuttamisen osalta ja olen pitänyt sittemmin Petäjä-opistolla huovutuskursseja. Saskylla opettajani Taina Kimppa innosti minut ompelukoneella vapaakirjontaan ja tätä olen yhdistänyt huovuttamiseen. Tästä innostuin niin paljon, että hankin itselleni ompelukoneen, jossa on vapaakirjontamahdollisuus.
Sain opintojeni suhteen myös vapauden räätälöintiin, jonka ansiosta pääsin kokeilemaan enemmän kädentaidon ohjauksen koulutukseen kuuluvia lasitöitä, kuten tiffanytekniikka ja lasiveistoksen tekemistä uunivalutekniikalla. Ylipäätään ne ajatukset, mitä itselläni oli opiskeluaikana siitä, mitä lähden tulevaisuudessa tekemään ovat toteutuneet.
Meissä kaikissa on osaaja
Tulevaisuudessa mahdollisesti yrittäjyyttä tai opiskelua
Kevytyrittäjyys on itsellä edelleen suunnitteilla, mutta haluaisin ensin miettiä tuotemaailmat, jotta tuottoa saisi tarpeeksi. Pidän itselläni myös tavoitteena ainakin kerran vuodessa löytää sopivan paikan näyttelyn pitämiselle tai sellaiseen osallistumiseen. Pyrin koko ajan kehittämään osaamistani kädentaidon alalla ja kouluttamaan itseäni taiteellisessa ilmaisussani.
Opettajien innostus ja kannustus on todella tärkeää
Saskylla opiskeluajoista jäi mukavia muistoja sekä ystäviä, joiden kanssa tulee edelleen pidettyä yhteyttä. Lämmöllä muistelen kaikki opettajia, erityisesti Emmi Hyttistä. Hän jaksoi aina kannustaa minua eteenpäin ja sai minut uskomaan omaan tekemiseen, välillä paremmin kuin mitä itse uskoin. Taina Kimppa oli korvaamattomassa roolissa innostuksestani vapaakirjonnan saloihin. Susanna Mantereelle iso kiitos opetuksesta portfoliosivujen tekemiseen, tuotekuvaukseen ja paljon muuhun, ne ovat erittäin tärkeä osa-alue alalla toimimisessa. Kannustan nykyisiä kädentaidon ohjauksen opiskelijoita olemaan rohkeita, tarttumaan hetkeen ja menemään kohti haasteita. Uskokaa itseenne ja omiin kykyihinne.
Töitäni voi seuraavan kerran päästä ihailemaan Villanäyttely Pinnassa Leineperin ruukilla, Ulvilassa 23.5.-7.7. Olen innoissani näyttelyn avautumisesta ja toivon, että näemme siellä!
Tutustu alan opintoihin Saskyssa
Mikäli haluat tietää lisää Saskyn koulutustarjonnasta, erilaisista opiskelumuodoista ja meille hakemisesta, ota yhteyttä Sasky Avaimeen eli hakija- ja uraohjauspalveluumme.