Siirry sisältöön

#saskylaiset – Leevin opiskelijatarina

Kaksoistutkinnon suorittaminen avaa tulevaisuudessa monia mahdollisuuksia

Olen Leevi Mäensivu ja olen valmistunut ajoneuvoasentajaksi Sasky Ammatti-instituutti Iisakista. Valitsin Saskyn sen hyvän maineen ja kätevän sijainnin vuoksi. Autoalalle päädyin, koska halusin erottua suvun monista metallimiehistä.

Henkilö vihreässä t-paidassa työskentelee auton konepellin alla autokorjaamossa, hän nojaa moottoritilaan ja hymyilee kameralle, taustalla näkyy työpaja ja muita työkaluja.

Oppilaitos tarjosi hyvät mahdollisuudet kaksoistutkinnon suorittamiseen, joten suoritin kolmessa vuodessa ammatillisen tutkinnon lisäksi myös ylioppilastutkinnon. Kaksoistutkinnon suorittaminen oli suhteellisen helppoa, vaikka välillä tulikin vähän valvottua esseitä kirjoittaessa. Opinnot oli järjestetty hyvin ja opettajat olivat osaavia.

Aktiivisesti mukana opiskelijakunnan puheenjohtajana

Opiskeluaikanani osallistuin aktiivisesti opiskelijakunnan hallituksen toimintaan ja toimin niin puheenjohtajana kuin varapuheenjohtajanakin. Sen lisäksi toimin tutorina, mikä antoi paljon kokemusta esiintymisestä ja opetti samalla myös huomaamaan entistä paremmin oppilaitoksen laajuuden ja kaikkien alojen osaamisen. Opiskelijakuntatoiminta tarjosi mahdollisuuden vaikuttaa asioihin ja antoi arvokasta kokemusta, olin mm. mukana suunnittelemassa Saskyn tulevaisuuden strategiaa. Arvostan suuresti sitä, että Saskyssa asiakkaiden – opiskelijoiden – mielipidettä kuunnellaan ja arvostetaan ja että esim. oppilaitoksen rehtori on lähellä opiskelijoita ja häntä helppo lähestyä. Tämä on mielestäni ehdottomasti hyvän koulutusorganisaation ominaisuus. Arvostan korkealle myös oppilaitoksen osaavaa opetushenkilöstöä ja hyvää ilmapiiriä.

Arvostan sitä, että Saskyssa opiskelijoiden mielipiteitä kuunnellaan ja arvostetaan ja sitä, että oppilaitoksen johtoa on helppo lähestyä.

Leevi Mäensivu

Ala yllätti monipuolisuudellaan

Autoalan opinnot yllättivät minut laajuudellaan ja monipuolisuudellaan. Opintojen aikana muuttui myös käsitykseni siitä, miten haastava ammattikoulu oikeasti on. Jos haluaa ammattilaiseksi, ei riitä, että oppii vaan kääntämään mutteria, vaan pitää oppia paljon muitakin asioita, ymmärtää kokonaisuuksia ja tietää paljon teoriasta, jotta pärjää käytännössä ja ymmärtää, miten erilaiset järjestelmät toimivat. Mielestäni autoala sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille, sillä oppilaitoksessa kuitenkin oppii kaiken tarvittavan, vaikka ei olisi aiemmin ollutkaan tekemisissä moottorien tai ajoneuvojen kanssa.

Henkilö vihreässä t-paidassa säätää auton sivupeiliä autokorjaamossa, hän on kumartunut auton sisäpuolelle, pitäen kiinni peilistä ulkopuolelta, taustalla näkyy työpajan sisätilat ja auton konepelti on auki.

Kansainvälinen vaihtojakso opetti arvostamaan suomalaista työkulttuuria

Opintojeni aikana olin kansainvälisellä vaihtojaksolla Saksassa, Audin merkkikorjaamolla Geran kaupungissa. Tämä kokemus oli erittäin opettavainen, sain arvokasta kokemusta ison korjaamon diagnostiikkaosastolla ja opin paljon myös saksalaisesta työkulttuurista. Vaikka väitetäänkin, että Suomi on byrokraattinen maa, niin huomasin, että Saksassa ollaan joissain asioissa vieläkin tarkempia. Suosittelen ehdottomasti kaikille asiasta kiinnostuneille vaihtojaksoa ulkomailla, sillä se tarjoaa ainutlaatuisia oppimismahdollisuuksia.

Jatko-opintoihin armeijan jälkeen

Valmistumisen jälkeen työskentelen kesän autokorjaamolla Hämeenkyrössä. Tammikuussa aloitan armeijan, jossa tavoitteeni on päästä myös Reserviupseerikouluun. Armeijan jälkeen olen suunnitellut jatkavani opintoja joko yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Kaksoistutkinnon suorittaminen Saskyssa on antanut minulle erinomaiset valmiudet jatko-opintoihin.

Henkilö vihreässä t-paidassa työskentelee auton moottoritilassa autokorjaamossa, hän nojaa konepellin alle ja katsoo kameraan hymyillen, taustalla näkyy korjaamon sisätilat ja työkaluja.

Älä pelkää turhaan

Elämässäni minua ohjaa ajatus siitä, että en halua pelätä turhia ja murehtia asioita liikaa etukäteen. Olen opetellut sulkemaan mielestäni negatiivisia ajatuksia ja luottamaan siihen, että asiat menevät hyvin. Tämä ajattelutapa on vapauttanut valtavasti henkistä kapasiteettia ja helpottanut elämääni.

En halua pelätä turhaan tai murehtia asioita liikaa.

Leevi Mäensivu

Sasky on ollut minulle erinomainen koulu, joka on tarjonnut monia mahdollisuuksia ja mukavaa henkilöstöä. Suuri kiitos Saskylle kaikesta oppimastani ja saamastani tuesta.


Mikäli haluat tietää lisää Saskyn koulutustarjonnasta, erilaisista opiskelumuodoista ja meille hakemisesta, ota yhteyttä Sasky Avaimeen eli hakija-​​​​​​ ja uraohjauspalveluumme.

Lue lisää autoalan koulutuksesta