Siirry sisältöön

#saskylaiset – Siiri Keljon opiskelijatarina

Parasta liiketoiminnan opinnoissa oli joustavuus ja monipuolisuus

Siiri Keljo valmistui merkonomiksi liiketoiminnan perustutkinnosta Sasky Mäntän seudun koulutuskeskuksesta keväällä 2024. Oppilaitoksen valinta peruskoulun jälkeen oli helppoa, koska koulu sijaitsi alle puolen tunnin matkan päässä kotoa.

Vaaleansiniseen paitaan pukeutunut, tumma- ja kiharahiuksinen henkilö istuu toimistossa työpöydän ääressä tietokoneen vieressä, taustalla näkyy seinälle ripustettu maisemakuva, henkilö katsoo suoraan kohti kameraa ja hymyilee.

Työvaltaiset opinnot tarjosivat kokemuksia useasta eri työpaikasta

Opiskeluissa parasta oli Siirin mukaan monipuolisuus sekä se, että pääsi itse vaikuttamaan siihen, mitä tutkinnon osia suoritti ja miten halusi opiskella. Siiri siirtyi ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen työvaltaisiin opintoihin, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että suuren osan opinnoistaan hän suoritti työpaikoilla käytännön töissä oppien. Siirin mukaan paikkoja on ollut suhteellisen helppo löytää ja hän oli opintojen aikana työpaikoilla oppimassa sekä koulutussopimuksella että oppisopimuksella. Suurin ero näiden kahden eri tavan välillä on se, että oppisopimusjaksolta saa myös palkkaa.

Monipuolisia tehtäviä viestinnän ja markkinoinnin parissa

Viimeinen oppisopimuspaikka opintojen aikana oli Ylä-Pirkanmaan Osuuspankki, missä Siiri myös jatkaa määräaikaisella työsopimuksella ainakin vuoden loppuun saakka. Työ sisältää erilaisia markkinoinnin ja viestinnän tehtäviä – somen päivittämistä, tapahtumien suunnittelua ja toteuttamista, verkkosivujen palvelupyyntöjen tekemistä, viestintää asiakkaille ja yhteistyökumppaneille ja paljon muuta. Siiri mainitseekin, että alassa parasta on juuri monipuolisuus – merkonomin tutkinnolla on mahdollista työllistyä hyvin moniin eri tehtäviin. Juuri monipuolisuuden ja monen työllistymisvaihtoehtojen ansiosta Siiri suosittelee merkonomiopintoja myös muille.

Henkilö istuu toimistossa työpöydän ääressä tietokoneen vieressä, hänellä on vaaleansininen paita ja kiharat, tummat hiukset, työpöydällä on tietokoneen lisäksi kuulokkeet, aurinkolasit ja muita toimistotarvikkeita, taustalla näkyy maisemakuva seinällä ja pöydällä on kehystetty ilmoitus, henkilö hymyilee kameralle.

Ahkeruus, luovuus ja rohkeus tärkeitä ominaisuuksia

Siirin mukaan liiketoiminnan alalla vaaditaan uskallusta ja rohkeutta tehdä erilaisia asioita. Opettajat kannustivat ja loivat uskoa siihen, että opiskelijoista on mihin vaan, jos he vain luottavat itseensä. Omaksi vahvuudekseen Siiri mainitsee luovuuden, ahkeruuden ja kyvyn tehdä töitä itsenäisesti. Yrittäjäperheessä kasvaneena hän on jo lapsena oppinut periaatteen, että työtä pitää tehdä, jos haluaa saavuttaa jotain sekä sen, että raha ei kasva puissa. Perheyrityksessä Siiri on saanut ensimmäiset kokemukset työnteosta.

Työtä pitää tehdä, jotta voi jotain saavuttaa.

Siiri Keljo

Yrittäjyys houkuttelee myös Siiriä ja hän onkin miettinyt viestintä- ja markkinointipalveluita tarjoavan yrityksen perustamista mahdollisesti jo lähivuosina. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvat myös jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa joko markkinoinnin ja myynnin tai oikeushallinnon parissa.


Mikäli haluat tietää lisää Saskyn koulutustarjonnasta, erilaisista opiskelumuodoista ja meille hakemisesta, ota yhteyttä Sasky Avaimeen eli hakija-​​​​​​​ ja uraohjauspalveluumme.

Lue lisää merkonomin koulutuksesta