Siirry sisältöön

Saskyn kasvatille hopeaa ammattitaidon EM-kilpailussa

SASKY koulutuskuntayhtymää (Saskya) edustava Wilhelmiina Saarijärvi saavutti hopeaa ammattitaidon EM-kilpailussa viherrakentamisen (Landscape Gardening) lajissa yhdessä parinsa Hermanni Huuskosen (Savon ammattiopisto) kanssa. Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestettiin Puolan Gdanskissa 5.-9.9.2023. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomi sai mitalin ko. lajissa.

Kaksi tummiin työasuihin pukeutunutta henkilöä tutkii pöydällä olevia työpiirroksia, pöydällä myös pieni Suomen lippu
Hermanni Huuskonen ja Wilhelmiina Saarijärvi saivat hopeaa ammattitaidon EM-kilpailuista (Kuva: Laura Luomalehto / SkillsFinland)

Vankka kokemus ammattitaitokilpailuista niin Suomessa kuin maailmallakin

Sasky Vammalan ammattikoulusta kivirakentajaksi vuonna 2020 valmistuneella ja tällä hetkellä kivirakentajan ammattitutkintoa suorittavalla Wilhelmiina on jo vankka kokemus ammattitaitokilpailuista niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin kentillä. Hän voitti kultaa ammattitaidon SM-kisoissa Taitaja-tapahtumassa keväällä 2019 ja saavutti Medallion for Excellence -kunniamaininnan ammattitaidon MM-kisoissa Venäjällä WorldSkills Kazan -kisoissa elokuussa 2019. Wilhelmiina saavutti Taitaja-finaalipaikan myös keväällä 2020, mutta tuolloin kisat peruuntuivat koronan vuoksi. Hänellä oli myös maajoukkuepaikka Itävallan EuroSkills Graz -kisoihin 2020, mutta Suomi vetäytyi kisoista niin ikään koronan vuoksi.

Pohjalaisella sisulla vaikka läpi harmaan kiven

Kotiseuturakkaus vei Ilmajoelta kotoisin olevan, nykyisin Seinäjoella asuvan Wilhelmiinan takaisin Pohjanmaalle opintojen jälkeen. Alan valinta on ollut hänelle selvää jo peruskoulusta lähtien, hän kokee fyysisen ja ulkona tehtävän työn ehdottomasti omaksi jutukseen. Pohjalainen sisu ja päättäväisyys näkyvät Wilhelmiinassa vahvasti ja hän mm. kertoo, että haluaa todistaa omalla tekemisellään vääräksi epäilyt siitä, että ”ei nuori likka näissä miesten hommissa pärjää”. Ja sen hän kyllä on todella jo tehnytkin. Lue lisää Wilhelmiinan tarinasta.

Tummaan työasuun pukeutunut henkilö käyttää mittalaitetta, taustalla näkyy isoja valkoisia säkkejä
Wilhelmiina Saarijärvi EuroSkills Gdansk -tapahtumassa (Kuva: Laura Luomalehto / Skills Finland)

Suomelle hieno mitalisaalis EM-kilpailuista

Suomesta EuroSkills Gdansk -kilpailuun osallistui 25 kilpailijaa, jotka ovat korkeintaan 25-vuotiaita ammatillisia huippuosaajia kukin omalta alaltaan. Kilpailussa oli mukana kaikkiaan 43 lajia, jotka edustivat monipuolisesti ammatillista koulutusta ja eri ammatteja. Kilpailijoita oli mukana yhteensä lähes 600. Suomen kokonaistulos kilpailusta oli hieno: yksi kulta, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Lisäksi yhdeksässä lajissa suomalaiset palkittiin keskitasoa paremmasta suorituksesta.

Suomen joukkueen kokoamisesta ja kilpailuun lähettämisestä vastaa Skills Finland ry yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Suomen osallistumisen tavoite EuroSkills -kilpailussa on suomelaisen huippuosaamisen kehittäminen ja ammatillisen koulutuksen eurooppalaisen yhteistyön vahvistaminen.

Linkit

Ammattimaajoukkueen verkkosivut(siirryt toiseen palveluun)

Skills Finlandin kuvapankki(siirryt toiseen palveluun)