Siirry sisältöön

Merkonomi

Liiketoiminnan perustutkinto

Nuori nainen istuu portailla kannettava tietokone sylissään.
Oppilaitos:
Sasky Huittisten ja Kokemäen oppilaitos, Huittinen, Sasky Ikaalisten kauppaoppilaitos, Sasky Mäntän seudun koulutuskeskus, Sasky Tampereen palvelualan ammattiopisto
Koulutustyyppi:
Ammatillinen perustutkinto
Teemat:
Liiketoiminta
Hakutyyppi:
Jatkuva haku, Yhteishaku

Merkonomi on liiketoiminnan monipuolinen ammattilainen

Merkonomi on liiketoiminnan moniosaaja ja taloushallinnon ammattilainen, ja merkonomeja löytyykin kaikilta työelämän aloilta. Merkonomilla on asiakaslähtöistä liiketalouden osaamista, kielitaitoa sekä hyvät yhteistyö- ja viestintätaidot. Liiketoiminnan perustutkinto antaa myös osaamista toimia digitaalisissa ympäristöissä ja valmiudet kehittyä lähiesimiestehtäviin.

Liiketoiminnan perustutkinnon suorittanut voi siirtyä suoraan työelämään, tai hakeutua jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Liiketoiminnan osaajia tarvitaan työelämässä eri aloilla, ja voit perustutkinnon jälkeen työskennellä esimerkiksi myynnin, asiakaspalvelun, markkinoinnin, taloushallinnon tai toimistopalvelujen tehtävissä. Työnantajia ovat niin kunnat ja valtio kuin yksityiset yritykset ja järjestöt. Tai kiinnostaako sinua yrittäjyys? Tutkinto tarjoaa myös monipuoliset perustiedot yrityksen perustamisesta ja yrittäjänä toimimisesta.

Koulutukset yhteishaussa

  • Liiketoiminnan perustutkinto

    Paikkakunta
    Mänttä-Vilppula,Huittinen,Tampere,Ikaalinen
    Hakuaika
    18.02.2025 — 18.03.2025
    Lisätietoa

    Merkonomin tutkinto antaa valmiudet moniin eri ammatteihin yksityisissä yrityksissä ja julkisessa hallinnossa sekä järjestöissä. Ammatissa tarvitaan asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyyttä.

     

    Merkonomeja työskentelee esimerkiksi kaupan asiakaspalvelutehtävissä sekä toimistopalvelu- ja laskentatehtävissä yrityksissä tai valtion, kuntien ja seurakuntien palveluksessa. Tutkinto tarjoaa myös monipuoliset perustiedot yrityksen perustamisesta ja yrittäjänä toimimisesta.

     

    ALALLA TARVITTAVIA OMINAISUUKSIA:

    • asiakaspalvelu- ja yhteistyötaidot

    • myyntihenkisyys

    • joustavuus

    • huolellisuus

     

    TYÖPAIKKOJA:

    • yritykset (esim. kaupat ja toimistot)

    • kunnat ja valtio

    • yrittäjyys

Koulutukset jatkuvassa haussa

  • Liiketoiminnan perustutkinto

    Paikkakunta
    Mänttä-Vilppula
    Hakuaika
    01.01.2024 — 31.12.2024
    Lisätietoa

    Liiketoiminnan perustutkinnon suorittaneella on monipuolista liiketoiminnan osaamista. Hän osaa palvella asiakkaita ja myydä tuotteita tai palveluita. Lisäksi hän osaa markkinoida monikanavaisesti ja toimia sujuvasti erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä.

    Opintoihin sisältyy työpaikalla tapahtuvaa oppimista runsaasti, mikä mahdollistaa sujuvan siirtymän työelämään. Opiskelujen aikana opiskelija verkostoituu ammatillisesti niin opiskelutovereiden kuin työelämän kanssa.

    Mänttä-Vilppulassa opiskelija suuntautuu joko asiakaspalvelun, myynnin ja markkinoinnin osaajaksi tai työpaikalla suoritettavien tutkinnonosien kautta liiketoiminnan moniosaajaksi.

    Liiketoiminnan osaajia tarvitaan työelämässä kaikilla eri aloilla, joten työmahdollisuudet ovat erittäin laajat. Perustutkinnon suorittaminen mahdollistaa monipuolisesti yrityksen tai muun organisaation työtehtävissä toimimisen.

    Lue lisää liiketoiminnan opiskelusta Mänttä-Vilppulassa Mäntän merkonomien blogisivustolta: https://blogit.sasky.fi/mantan_merkonomit/

    Kustannukset
    Opetus ammatillisessa koulutuksessa on maksutonta. Opiskelija maksaa kuitenkin itse osan opiskelukustannuksista: esim. oppikirjat sekä omaan käyttöön tulevat työvälineet, laitteet ja materiaalit, jotka koulutuksen päätyttyä jäävät opiskelijalle.
    Muuta huomioitavaa
    Koulutukseen on jatkuva haku, hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Hakijat kutsutaan haastatteluun ennen valintaa. Opintojen aloitus joustavasti lukuvuoden aikana.
    Jatko-opintomahdollisuudet
    Ammatilliset perustutkinnot antavat jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisäksi voi kouluttautua suorittamalla ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon.
  • Liiketoiminnan perustutkinto (verkkototeutus)

    Paikkakunta
    Verkkototeutus – Mänttä-Vilppula
    Hakuaika
    08.01.2024 — 31.12.2024
    Lisätietoa

    – Opiskelu verkkoympäristössä on täysin paikasta riippumatonta, joten voit opiskella myös työn ohessa. Opintojen suorittaminen edellyttää viikottain yhteisiin verkko- ja tiimitapaamisiin osallistumista.
    – Ohjaus tapahtuu verkossa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan.
    – Verkko-opiskelu sisältää yhdessä tiimin kanssa oppimista sekä osittain itsenäistä opiskelua.
    – Opiskeluun sisältyy työpaikalla tapahtuvaa oppimista, jota voi kertyä myös omalla työpaikallasi tutkinnon osien sisällöstä riippuen. Myös näytöt annetaan työpaikalla.
    – Opiskeluaika määritellään opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan.
    – Pääsyvaatimuksena verkko-opintoihin on toisen asteen tutkinto (lukio tai ammatillinen perustutkinto 120 ov/180 osp).
    – Opiskelijalla on oltava ennen opintojen alkua kannettava tietokone, internetyhteys, kuulokemikrofoni sekä webkamera.

    Hakemuksesi käsitellään ja sinuun ollaan yhteydessä tekstiviestillä tai sähköpostilla noin viikon sisällä siitä, kun olet toimittanut todistukset oppilaitokselle. Liitä todistukset hakulomakkeelle pdf-muodossa, vain pdf-muodossa olevat liitteet hyväksytään. Saat ennakkotehtävän sähköpostilla.

    Kustannukset
    Opetus ammatillisessa koulutuksessa on maksutonta. Opiskelija maksaa kuitenkin itse osan opiskelukustannuksista: esim. oppikirjat sekä omaan käyttöön tulevat työvälineet, laitteet ja materiaalit, jotka koulutuksen päätyttyä jäävät opiskelijalle.
    Muuta huomioitavaa
    Hakemuksesi käsitellään ja sinuun ollaan yhteydessä tekstiviestillä tai sähköpostilla noin viikon sisällä siitä, kun olet toimittanut todistukset oppilaitokselle. Liitä todistukset hakulomakkeelle pdf-muodossa, vain pdf-muodossa olevat liitteet hyväksytään. Saat ennakkotehtävän sähköpostilla. Aloituspäivät pidetään verkossa ja niihin osallistuminen on edellytys opintojen aloittamiselle. Seuraavat aloitukset: Maaliskuussa 8.1.2025 (haku on auki)
    Jatko-opintomahdollisuudet
    Ammatilliset perustutkinnot antavat jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisäksi voi kouluttautua suorittamalla ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon.
  • Liiketoiminnan perustutkinto, verkkototeutus, aloitus tammikuussa 2025

    Paikkakunta
    Verkkototeutus – Huittinen
    Hakuaika
    27.08.2024 — 15.12.2024
    Koulutus alkaa
    14.1.2025
    Lisätietoa

    Liiketoiminnan perustutkinto (180 osp) antaa valmiudet moniin eri ammatteihin yksityisissä yrityksissä ja julkisessa hallinnossa sekä järjestöissä. Ammatissa tarvitaan asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyyttä.
    Merkonomeja työskentelee esim. kaupan asiakaspalvelutehtävissä sekä toimistopalvelu- ja laskentatehtävissä yrityksissä tai valtion, kuntien ja seurakuntien palveluksessa.

    Koulutukseen sisältyy verkkotapaamisia ja -työpajoja sekä työelämässä oppimista.

    Opetuksen sisältöjä ovat asiakaspalvelu ja liiketoimintaympäristössä toimiminen sekä opiskelijan valintojen mukaan esim. kirjanpito, myynti, markkinointiviestintä, myymälässä toimiminen, kassapalvelut, palkanlaskenta, tilinpäätösasiakirjat ja tuloverotus.

    – Koulutus alkaa 14.1.12025 verkkoinfolla klo 17.
    – Opintojen suorittaminen edellyttää osallistumista viikoittain verkkoympäristössä pidettäviin tapaamisiin jotka on pääsääntöisesti ti ja to iltaisin klo 17-19.
    – Tutkinnon osia on tarjolla verkossa myös päivätoteutuksena.
    – Jokaiselle opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa huomioidaan työkokemus, koulutus ja tavoitteet sekä tehdään suunnitelma siitä, kuinka tutkintosuoritukset toteutetaan.
    – Laitteistovaatimuksena on oma tietokone, jolla pystyy osallistumaan verkkotapaamisiin sekä kamera, kuulokkeet ja mikrofoni.

    Liiketoiminnan perustutkinto sopii kaupan ja hallinnon työtehtävissä toimiville tai niihin pyrkiville henkilöille sekä niille, joilla on alan kokemusta ja/tai aikaisempia alaan liittyviä osasuorituksia. Koulutukseen osallistuminen edellyttää aikaisempaa työkokemusta.
    Koulutuksen voi suorittaa myös oppisopimus- ja työvoimakoulutuksena

    Kustannukset
    Opiskelu on maksutonta. Oppikirjat ja muun opiskelumateriaalin opiskelijat kustantavat itse.
    Muuta huomioitavaa
    Koulutuksen hakuprosessi on kaksivaiheinen; siihen kuuluvat ryhmähaastattelu TEAMSillä ja opintojen henkilökohtaistamiseen liittyvä kysely. Ryhmähaastatteluajan saat myöhemmin sähköpostiisi. Kysely lähetetään haastattelun jälkeen. Osallistut vain yhteen ryhmähaastatteluun. Ryhmähaastattelu ajat ovat pe 1.11., pe 29.11. tai pe 13.12.2024. Koulutukseen valituksi tulemisen edellytys on, että osallistut ryhmähaastatteluun ja palautat haastattelun jälkeen saadun kyselyn määräaikaan mennessä.
  • Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi (monimuoto-opetus) Hakua jatkettu 10.1.2025 asti

    Paikkakunta
    Tampere
    Hakuaika
    10.10.2024 — 10.01.2025
    Lisätietoa

    Tammikuussa 2025 alkava koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena ja opetus on iltapäiväpainoitteinen. Hakijalla tulee olla suoritettuna peruskoulu sekä tiedossa koulutus- tai oppisopimuspaikka.
    Koulutus toteutuu, mikäli ryhmän minimikoko 15 opiskelijaa täyttyy.

    Tutkintonimike
    Merkonomi

    Laajuus ja kesto
    180 osp. Opintojen kesto henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan enintään 3 vuotta.

    Pääsyvaatimus
    Hakijalla tulee olla suoritettuna peruskoulu sekä tiedossa koulutus- tai oppisopimuspaikka.

    Tutkinnon muodostuminen
    Pakolliset tutkinnon osat:
    Asiakaspalvelu, 20 osp
    Tuloksellinen toiminta, 20 osp
    Työyhteisössä toimiminen, 15 osp

    Lisäksi:
    Valinnaiset tutkinnon osat 90 osp
    Yhteiset tutkinnon osat 35 osp


    Seuraava aloitus: 27.1.2025
    Haku auki/ hakuajankohta: 11.10.2024 – 10.1.2025

    Hakuprosessiin kuuluu ennakkotehtävä ja haastattelu. Hakemuksen tehtyä hakija saa vahvistusviestissä ennakkotehtävän. Ennakkotehtävä löytyy myös Sasky/ Tampereen palvelualan ammattiopiston nettisivuilta.

    Ennakkotehtävä tulee palauttaa ohjeiden mukaisesti viimeistään 10.1.2025.

    Hakija ei voi tulla valituksi, mikäli ei ole palauttanut ennakkotehtävää määräaikaan mennessä.
    Ennakkotehtävän palauttaneet hakijat kutsutaan haastatteluun.
    Sähköpostiviesti, jossa ilmoitetaan haastattelun tarkempi ajankohta, lähetetään hakijan hakemuksessa ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.

    15.12.2024 jälkeen tulleet hakemukset käsitellään 7.1.2025 alkaen.

    Lisätietoja antaa liiketoiminnan opettaja:
    Salla Ruoko
    salla.ruoko@sasky.fi
    p. 044 7745032

    Kustannukset
    Kustannuksia syntyy mm. koulumatkoista, työvälineistä, oppikirjoista ja muusta opiskelumateriaalista, opintokäynneistä sekä työvaatteista ja jalkineista. Muutoin opiskelu on maksutonta ja koulupäivinä saa maksuttoman lounaan. (Työvoimakoulutuksessa ja oppisopimuksella opiskelevat eivät kuulu maksuttoman ruokailun piiriin) Oppivelvollisuuslain piiriin kuuluvalle opiskelijalle ammatillisessa koulutuksessa maksuttomia ovat • opetus- ja päivittäinen ruokailu • välttämättömät opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muu materiaali • opetuksessa tarvittavat työvälineet, -asut ja -aineet. • vähintään seitsemän kilometrin pituiset koulumatkat, joka toteutetaan nykyisen koulumatkatukijärjestelmän puitteissa • joissain erityistapauksissa (lähin oppilaitos yli 100 km) myös majoitus- ja matkakustannukset
    Muuta huomioitavaa
    Seuraava aloitus: 27.1.2025 Haku auki/ hakuajankohta: 11.10.2024 – 10.1.2025 Lisätietoja antaa liiketoiminnan opettaja: Salla Ruoko salla.ruoko@sasky.fi p. 044 7745032 Hakuprosessiin kuuluu ennakkotehtävä ja haastattelu. Hakemuksen tehtyä hakija saa vahvistusviestissä ennakkotehtävän. Ennakkotehtävä löytyy myös Sasky/ Tampereen palvelualan ammattiopiston nettisivuilta.
    Jatko-opintomahdollisuudet
    Ammatillinen perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisää koulutusta voi hankkia myös esim. suorittamalla ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon.
  • Liiketoiminnan perustutkinto (verkkototeutus), merkonomi

    Paikkakunta
    Verkkototeutus – Ikaalinen
    Lisätietoa

    Opiskelut kestävät n. 2 vuotta, pääsyvaatimus: ylioppilas tai jo jonkun muun ammatillisen tutkinnon suorittanut tai ammatinvaihtaja. Opiskelut suoritetaan verkko-opintoina, mutta myös lähiopetuksen päiville osallistuminen on mahdollista.

    Merkonomin tutkinto antaa valmiudet moniin eri ammatteihin yksityisissä yrityksissä ja julkisessa hallinnossa sekä järjestöissä, mm. toimistoon, myyntiin tai markkinointiin ja kirjanpitäjäksi. Ammatissa tarvitaan asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyyttä.

    Merkonomeja työskentelee kaupan asiakaspalvelutehtävissä sekä toimistopalvelu- ja laskentatehtävissä, kirjanpitäjinä, yrityksissä tai valtion, kuntien ja seurakuntien palveluksessa. Tutkinto tarjoaa myös monipuoliset perustiedot yrityksen perustamisesta ja yrittäjänä toimimisesta.

    Kustannukset
    Kustannuksia syntyy mm. koulumatkoista, työvälineistä (esim. läppäri ja kuulokkeet), oppikirjoista ja muusta opiskelumateriaalista, opintokäynneistä. Opiskeltavasta tutkinnosta riippuen kustannukset vaihtelevat paljon. Muutoin opiskelu on maksutonta.
    Jatko-opintomahdollisuudet
    Ammatillinen perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Lisää koulutusta voi hankkia myös esim. suorittamalla ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon.

Kenelle koulutus sopii?

Merkonomin koulutus sopii asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoiselle henkilölle, joka on työtavoiltaan huolellinen ja joustava. Alalla on hyötyä myös myyntihenkisyydestä.

Koulutuksen sisältö

Tutkintoon sisältyy asiakaspalvelun, tuloksellisen toiminnan ja työyhteisössä toimimisen lisäksi yhteisiä tutkinnon osia sekä valinnaisia osia, jotka mahdollistavat erilaiset painotukset.

Koulutuksen kustannukset

Koulutus on maksuton. Kustannuksia saattaa tulla esimerkiksi oppikirjoista sekä omaan käyttöön tulevista työvälineistä, laitteista ja materiaaleista, jotka koulutuksen päätyttyä jäävät opiskelijalle.

Pääsyvaatimukset

Verkko-opintoihin Sasky Ikaalisten kauppaoppilaitokseen ja Sasky Mäntän seudun koulutuskeskukseen pohjakoulutusvaatimuksena on lukio tai ammatillinen perustutkinto. Osaan koulutuksista kuuluu jatkuvassa haussa haastattelu ja/tai ennakkotehtävä ennen valituksi tulemista.

Lisätietoja antaa Tampereella:

Lisätietoja antaa Huittisissa:

Lisätietoja antaa Ikaalisissa:

Lisätietoja antaa Mänttä-Vilppulassa:

Vaaleansiniseen paitaan pukeutunut, tumma- ja kiharahiuksinen henkilö istuu toimistossa työpöydän ääressä tietokoneen vieressä, taustalla näkyy seinälle ripustettu maisemakuva, henkilö katsoo suoraan kohti kameraa ja hymyilee.

Lue Siirin opiskelijatarina

Liiketoiminnan opinnoissa parasta oli joustavuus ja monipuolisuus.

Hymyilevä, pitkähiuksinen henkilö harmaassa paidassa ja valkoisissa housuissa istuu harmaalla portaikolla tietokone sylissään, portailla on litteitä, värikkäitä tyynyjä.

Isabel löysi oman juttunsa merkonomiopinnoista

Parasta opinnoissa on ollut käytännönläheisyys ja monipuolisuus sekä työharjoittelujaksot. Lue Isabelin tarina täältä.

Silmälasipäinen hymyilevä henkilö mustassa paidassa, tummat hiukset, joissa vihreät latvat.

Lue Piian opiskelijatarina

Merkonomiopinnot räätälöitiin tilanteeni ja tarpeideni mukaan.