Siirry sisältöön

Kultaseppä

Taideteollisuusalan ammattitutkinto

Oppilaitos:
Sasky Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos
Koulutustyyppi:
Ammattitutkinto
Teemat:
Taidealat
Hakutyyppi:
Jatkuva haku

Taitava käsityöläinen ja modernin teknologian osaaja

Kultaseppä valmistaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti laadukkaita koruja ja muita tuotteita, ja osaa myös korjata rikki menneitä esineitä. Työssä yhdistyvät sekä perinteiset menetelmät että moderni teknologia, ja opinnot takaavat myös vahvan jatko-opintopohjan esimerkiksi taideteollisuuden erikoisammattitutkintoon.

Taideteollisuusalan ammattitutkinnon suorittanut hallitsee vaativan työnkuvansa mukaisen ammattitaitonsa työskentelemällä yrittäjänä, ammatinharjoittajana tai toimimalla työntekijänä tai esimiestehtävissä toisen palveluksessa tai teollisuudessa.

Koulutuksen paikat ja ajankohdat

  • Taideteollisuusalan ammattitutkinto, kultaseppä

    Paikkakunta
    Sastamala
    Hakuaika
    01.01.2024 — 31.12.2024
    Lisätietoa

    TUTKINNON SEURAAVA ALOITUS ON SYKSYLLÄ 2023.

    Taideteollisuusalan ammattitutkinnon suorittanut hallitsee vaativan työnkuvansa mukaisen ammattitaitonsa työskentelemällä yrittäjänä, ammatinharjoittajana tai toimimalla työntekijänä tai esimiestehtävissä toisen palveluksessa tai teollisuudessa. Käsityöalan yritystoiminnassa korostuu vastuullisuus, verkostot ja työhyvinvointi sekä jatkuva oppiminen ja itsensä kehittäminen.

    Kustannukset
    Kurssimaksu 400 €

Kenelle koulutus sopii?

Pääsyvaatimuksena on suoritettu kyseisen alan perustutkinto, riittävä alan työkokemus tai merkittävä alan harrastuneisuus.

Käsityöalan toiminnassa korostuu vastuullisuus, verkostot ja työhyvinvointi sekä jatkuva oppiminen ja itsensä kehittäminen, joten näistä ominaisuuksista on myös koulutukseen hakeutuvalla hyötyä.

Koulutuksen sisältö

Tutkinto koostuu kolmesta pakollisesta sekä kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta.

Pakolliset tutkinnon osat:

Valinnaisena tutkinnon osana voit suorittaa muuan muassa seuraavia:

Opiskelijavalinta

Opiskelijat valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella. Koulutuksen alussa jokaisen opiskelijan osaaminen kartoitetaan ja jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma HOKS.

Kustannukset opiskelijalle

Kurssimaksu on 400 euroa.

Tummatukkainen ja siniseen paitaan pukeutunut opiskelija Asel Kuz kultasepänalalla

#saskylaiset – Aselin opiskelijatarina

Opiskelija Asel Kuz kertoo, kuinka päätyi kultasepänalalle Saskyn Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen.

Lisätietoja antaa: