Siirry sisältöön

Menestystä SAKUstarsin ennakkosarjoissa

Saskyn opiskelijoille mitaleja ja kunniamainintoja valtakunnallisessa kulttuurikilpailussa

Saskyn opiskelijat ovat saaneet useita mitaleja ja kunniamainintoja valtakunnallisen SAKUstars -kilpailun ennakkosarjoissa.

SAKUstars(siirryt toiseen palveluun) on valtakunnallinen kulttuurikilpailu ja siihen voivat osallistua kaikki ammattiin opiskelevat ympäri Suomen. Kilpailussa on sarjoja sekä ennakkoon lähetettäville töille että paikan päällä tehtäville suorituksille.

Saskyn opiskelijat saivat ennakkosarjoissa yhteensä kaksi kultamitalia, neljä hopeaa ja kaksi pronssia. Kunniamainintoja Saskyn opiskelijoille tuli yhteensä peräti 16. Ennakkosarjat järjestettiin mm. useassa eri kuvataiteen, käsityötaiteen ja sanataiteen lajissa. Kilpailuun lähetettiin 15 eri lajissa yhteensä 625 ennakkotyötäi, joiden joukosta kunkin lajin raati valitsi voittajat.

Valtakunnallisen kilpailun tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita kulttuuriharrastuksessa

Ammattiin opiskelevien kulttuurikilpailuja on järjestetty vuodesta 1953 alkaen, SAKUstars-nimellä vuodesta 2008 lähtien. SAKUstarsin tarkoitus on kannustaa ammattiin opiskelevia kulttuuriharrastuksessa ja antaa opiskelijoille mahdollisuus tuoda esiin sellaista osaamista, joka ei oppilaitoksen arjessa välttämättä tule esiin. Kisajärjestäjänä toimii jokin Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry:n jäsenyhteisöistä.

Vuoden 2025 SAKUstars -kilpailun järjestämisestä vastaa Riveria, kilpailun livesarjat järjestetään Joensuussa 8.-10.4.2025. Livesarjoissa kilpaillaan mm. musiikin, tanssin, näyttämötaiteen ja kuvataiteen parissa. Vuoden 2024 kilpailun järjestämisestä vastasi Sasky, livesarjat järjestettiin tuolloin Ikaalisissa.

Saskyn opiskelijoiden menestys SAKUstars 2025 kilpailun ennakkosarjoissa

Piirrostaide

2 . sija: Rafael Rajaranta, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Grafiikka

Kunniamaininnat:
Ella Alenius, Aino Ellilä-Rocca ja Niina Föhr, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Julisteet

1 . sija: Yuki Hattori, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos
3 . sija: Suvi Yliheljo, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Kuvanveisto

1 . sija: Arto Kangasmäki, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Kunniamaininnat:
Helena Hillo ja Janina Nurminen, Sasky Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos
Jani Karkiamaa, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Maalaukset

Kunniamaininta: Niina Föhr, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Taidekäsityöt

2 . sija: Heidi Vehmas, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Kunniamaininnat:
Maarit Prehti, Pia Tammi ja Tuuli Metsärinne, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Sarjakuvat

2 . sija: Anniina Tynkkynen, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Kunniamaininta: Angela Perämaa, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

Tietokonegrafiikka

2 . sija: Ronja Lepistö, Sasky Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

S2 -teksti

3 . sija: Anastasiia Klean, Sasky Vammalan ammattikoulu

Kunniamaininnat:
Oleg Shekunov, Oksana Rastieriaieva, Iryna Maksymenko, Liudmyla Hrebeniukova ja Edmira Cavo, Sasky Vammalan ammattikoulu

Lisätietoja

SAKUstars2025 kisasivut(siirryt toiseen palveluun)