Vahvistu verkossa
Aikataulu
19.3.2018 – 31.12.2020
Hankkeen kuvaus
Vahvistu verkossa -hankkeessa kehitetään, mallinnetaan ja pilotoidaan aikuisten perustaitoja (luku-, kirjoitus-, numero- ja tvt-taitoja) tukevia ja osaamista vahvistavia menetelmiä, ratkaisuja ja malleja. Näiden kokonaisuuksien sisällöissä otetaan huomioon oppimista tukevat ja motivoivat oppimismetodit, erilaiset ohjausmenetelmät sekä erityisesti oppimisen autenttisuus ja kontekstuaalisuus.
Hankkeessa pyritään saavuttamaan koulutuksen ulkopuolelle jääneitä heikot perustaidot omaavia aikuisia, syrjäytymisvaarassa olevia aikuisia ja nuoria aikuisia sekä tuomaan heidät toisen asteen koulutuksen piiriin. Hankkeen ratkaisujen, menetelmien ja mallien avulla opettaja ja kouluttaja voivat antaa yksilöllistä ohjausta opiskelijoille perustaitojen harjaantumiseen erilaisin digipedagogisin menetelmin.
Toiminta
Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan digipedagoginen ohjausmalli, jonka avulla vahvistetaan opiskelijan perustaitoja ja niiden kehittymistä. Malli rakennetaan sellaiseksi, että se tukee opiskelijan yksilöohjausta, työssäoppimisen ohjausta, samanaikais- ja yhteisopettajuutta, ryhmäohjausta, etäohjausta jne.
Hankkeessa kehitetään opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamista järjestämällä ohjaus- ja pajatoimintaan koulutuksia, workshoppeja ja verkostotapaamisia. Koulutusten avulla vahvistetaan heidän ohjausosaamistaan, digipedagogiikan tuntemusta ja digipedagogisten välineiden käyttöä. Hankkeessa tehdään yhteistyötä ohjaamoiden, TE-toimistojen sekä järjestöjen kanssa.
Tulokset
Hankkeen tuloksena syntyy digitaalisia oppimisen tiloja, jotka huomioivat reformin tuomat muutokset ja joissa osaamisen kehittymisen innovaatiot ovat nopeasti käyttöönotettavissa sekä nuorten että aikuisten kohdalla. Ratkaisut mahdollistavat yksilön oppimisen, joustavuuden ja joustavat koulutuksen aloitusajat.
Opettajien ja ohjaajien digiosaaminen vahvistuu ja integroituu pedagogiseen ajatteluun. Yhteishankkeen tuloksena syntyy erilaisia digipedagogisien mallien kuvauksia ja teknisen ja pedagogisen tuen malli.
Hankkeessa syntyy digipedagoginen ohjausmalli, jossa harjaannutetaan opiskelijoiden perustaitojen (luku- ja kirjoitustaito, matemaattiset taidot, tvt-taidot) vahvistumista pajatoiminnan avulla. Mallia pilotoidaan hankeverkoston oppilaitoksissa ja piloteista saatujen kokemusten avulla jatkokehitetään mallia. Malli vakiinnutetaan toimivaksi käytännöksi ja osaksi oppilaitosten arkea. Koulutettu, osaava ja perehdytetty opetushenkilöstö hallitsee digitaaliset ratkaisut ja menetelmät ohjauksen osana ja perustaitojen vahvistajana.
Päätoteuttaja
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
Yhteistyökumppanit
- Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä
- Otavan opisto
- SASKY koulutuskuntayhtymä
Lisätietoja
Mari Järvenpää, mari.jarvenpaa(at)sasky.fi
Rahoittaja
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Voimassa 31.12.2026 saakka