Yhdessä kohti yhteistä kehittämistä
Aikataulu
1.12.2019 – 13.3.2020
Hankkeen kuvaus
Yhdessä kohti yhteistä kehittämistä -hankkeen lähtökohtana ja taustalla on useita tarpeita ja tunnistettuja kehittämiskohteita, jotka ovat lähtöisin valtakunnallisista reformin tuomista muutoksista ja haasteista ammatillisessa koulutuksessa, Pirkanmaan alueeseen liittyvästä siltasopimuksesta ja siihen liittyvistä kehittämisteemoista. Hanketta toteuttaa kahdeksan pirkanmaalaista koulutuksen järjestäjää ja yhteistyössä toimivat elinkeinoelämän järjestöt. Hankkeen tavoitteena on valmistella Pirkanmaan ammatillisen koulutuksen ja Pirkanmaan elinkeinoelämän järjestöjen yhteinen Keski-Suomen ELY-keskukseen jätettävä ESR-hakemus. Hanketta valmistellaan kehittämisteemojen avulla ja toiminnan kohderyhmänä ovat erityisesti Pirkanmaan alueen mikro- ja pk-yritykset, oppilaitosten opetus- ja ohjaushenkilöstö sekä erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat ja työpaikkojen yhteyshenkilöt.
Hankkeen avulla lisätään yhteistä tahtotilaa koulutuksen järjestämisen, yritysyhteistyön sekä palveluiden ja ohjauksen kehittämiseen. Hankkeen tulos on osallistuvien koulutuksenjärjestäjien ja yhteistyötahojen kanssa yhdessä koostettu ESR-hakemus ”Yhteistyössä laadukkaampaa ammatillista koulutusta”, johon osallistuu toteuttajista minimissään kolme (3) rahoitusta hakevaa kumppania. Elinkeinoelämänjärjestöt ovat (vähintään) sitoutuneet ESR-hakemuksen tavoitteisiin ja toimintoihin sekä ovat mukana yhteistyökumppanina. Pirkanmaan alueelta voi kumppaniksi osallistua myös muita koulutuksenjärjestäjiä.
Päätoteuttaja
SASKY koulutuskuntayhtymä
Yhteistyökumppanit
- Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä / Valkeakosken ammattiopisto
- Tampereen kaupunki / Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
- Aitoon Emäntäkoulu Oy /Aitoon koulutuskeskus
- Tampereen aikuiskoulutuskeskus
- Kiipulasäätiö / Kiipulan ammattiopisto
- Hengitysliitto ry / Ammattiopisto Luovi
- Ahlmanin koulun Säätiö sr
Yhteistyössä
- Pirkanmaan yrittäjät
- Tampereen kauppakamari
Rahoittaja
Pirkanmaan liitto
Voimassa 13.3.2026 saakka