Opintojen rahoitus
Opintojen rahoitus ja koulumatkatuki
Toisen asteen koulutus on pääsääntöisesti maksutonta tai sisältää tietyn suuruisen maksun
esim. ammatti- tai erikoisammattitutkinnoissa. Lisäksi kustannuksia saattaa syntyä ammattialasta riippuen mm. koulumatkoista, työvaatteista, -jalkineista ja -välineistä, oppikirjoista ja muusta opiskelumateriaalista ja opintokäynneistä. Opiskeltavan tutkinnon mukaan kustannukset vaihtelevat paljon. Huomaathan, että maksuttomaan koulutuksen piiriin kuuluville ei tule kustannuksia. Opiskelu voi olla omaehtoista, työvoimakoulutusta tai oppisopimuskoulutusta.
Hakija itse tarkistaa etuutensa. Lisätietoa opintojen rahoituksesta saat oman oppilaitoksesi opintosihteeriltä.
Koulumatkatuki
Kela maksaa toisen asteen oppilaitoksissa opiskeleville tarvittaessa koulumatkatukea tietyin ehdoin. Voit saada koulumatkatukea ensisijaisesti julkisella liikenteellä matkustamiseen. Oppilaitos ei järjestä koulumatkoja, ne pitää järjestää itse. Oppisopimuskoulutuksessa oleva ei ole oikeutettu tukeen.
Lisätietoja täältä Koulumatkatuki (kela.fi)
Opintotuki
Opintotuen tarkoitus on turvata toimeentulosi opiskelun aikana. Toisen asteen koulutus oikeuttaa hakemaan opintotukea.
Lisätietoja täältä Opintotuki (kela.fi)
Opiskelu työttömänä
Työttömän työnhakijan on mahdollista opiskella esimerkiksi työvoimakoulutuksena, omaehtoisena opiskeluna tai lyhytkestoisena opintoina. Jos olet työtön työnhakija, on tärkeää, että sovit opintojen aloittamisesta TE-toimiston tai kuntakokeilun asiantuntijan kanssa ennen opintojen aloittamista.
Lisätietoja täältä Opiskelu työttömänä (tyomarkkinatori.fi)
Ammatillinen kuntoutus
Työelämässä olevalla voi olla mahdollisuus työkyvyn heikentyessä opiskella työeläkekuntoutuksena.
Lisätietoja täältä Kuntoutus (tyoelake.fi)
Kelan kuntoutusrahaa voi hakea myös koulutuksen ajalle, jos ehdot täyttyvät.
Lisätietoja täältä Koulutus ammatillisena kuntoutuksena (kela.fi) tai Nuoren kuntoutusraha (kela.fi)
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuskoulutus on työsuhde, jonka ajalta saat palkkaa. Mikäli olet työtön työnhakija, kannattaa tarkistaa mahdollisuus palkkatukeen.
Lisätietoja täältä Palveluita työnhaun tueksi (tyomarkkinatori.fi)
Oppisopimuksesta lisätietoja täältä oppisopimus.fi
Oppimateriaalilisä
Voit saada oppimateriaalilisää, jos seuraavat ehdot täyttyvät:
- olet lapseton ja naimaton opiskelija
- vanhempiesi yhteenlasketut tulot ovat enintään 41 100 euroa vuodessa
- asut vanhempasi luona ja olet alle 20-vuotias tai asut itsenäisesti ja olet alle 18-vuotias
- et ole oikeutettu maksuttomaan koulutukseen
Opintoseteliavustus
Opetushallitus on viime vuosina myöntänyt Sasky Voionmaan kansanopiston opiskelijoille opintoseteliavustusta. Avustusta voidaan myöntää opiston ehdot täyttäville opiskelijoille.
Opintoseteliavustusten kohderyhmiä ovat:
- työttömät työnhakijat
- alhaiset pohjakoulutuksen omaavat, joilla ei ole perusopetuksen jälkeistä koulutusta
- maahanmuuttajat
- opiskelijat, joilla on oppimisvaikeuksia
- peruskoulun päättäneet alle 20-vuotiaat nuoret, joilla ei ole jatkokoulutuspaikkaa.
Hakuohjeet avustukseen annetaan opintojen alussa.