Opetan, siis ajattelen
Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen graafisen suunnittelun opettajan, Petri Aarnion ajatuksia etäopettajuudesta.
“Etäopettamista viikko takana. Halusimmepa tai emme olemme uuden äärellä. Eri asia sitten on hahmotammeko tämän “uuden” plus- vai miinusmerkkisenä. Itse kuten valta-osa kollegoistani tasapainottelen nipin napin positiivisella puolella.
Ensimmäiset päivät kuluivat opetusalustan valinnassa. Lyhyen testauksen ja kollegan kanssa vaihdetun mielipiteen jälkeen opiskelualustaksi valikoitui Teams -palvelu. Sinne pystyy linkittää dataa, referenssejä, kolmansien osapuolten palautuskansioita. Ja siinä pystyy järjestään videoneuvotteluita. Ei se käytettävyydeltään huippu ole, mutta riittävä.
Kun opetan verkossa pidän opettajana kameraa päällä. Ajattelen, että opetuksella on hyvä olla kasvot – ei vain kuvake. Ja koska näyn kuvaruudussa isona, olen miettinyt pukeutumistani, kampaustani ja etäisyyttäni kamerasta. 2020-vuoden mediakuplassa jokaisesta meistä tulee omien kanaviemme “arvilindejä”. Näin se digiloikka sitten tapahtuu – koronaviruksen ansiosta.
Verkko-opetuksen voi ajatella samaan tapaan kuin lähiopetuksen eli aamulla heräämisenä. Tehtävien palautusten aikajänteet on hyvä olla lyhyet. Tällä mahdollisesti takaan se, että opiskelijat pysyvät mukana. Palaute ja tunnelmat ensimmäiseltä viikolta olivat, että kaikki olivat löytäneet paikalle joko tietokoneen tai mobiilin välityksellä. Eräs kollegani luonnehti, että joillakin opiskelijoilla näyttää heränneen “opiskelun tosissaan ottaminen”. Joku kertoi laiteongelmista, jolloin oppilaitos lainasi hänelle läppärin. Jonkin verran hidas nettiyhteys aiheutti pätkimistä, mutta teknisiin kommunikaatiovälineisiin etäopetus ei ainakaan kaadu.
Iso osa raportoi jonkinasteista “seinien päälle kaatumista”. Niillä opettajilla ja opiskelijoilla, joilla on kotona leikki-ikäisiä lapsia kotona opiskelu tuntuu vaativimmalta. Keskittyminen yksinkertaisesti on vaikeata tai mahdotonta kun videoneuvottelun takana on vaativia ja pitkästyneitä lapsia. Kolmesta pojastani kaksi ovat täysi-ikäisiä, mutta muistan hyvin minkälaisia kotitilanteet olivat ilmankin koronaa. Tästä syystä pyrin järjestään kaikille myös siten, että aineistoja pystyy katsomaan ja tekemään oma-aikaisesti.
Joku opettajakollega sanoi, että hukkaa tai ei löydä aineistoja järjestelmistä. Minulla asia on toisin päin: hukkailen avaimia, kyniä, papereita passiivisen aktiivisesti. Kun tiedän laittaneeni kuvan tai tekstin verkkoon niin eivät ne sieltä itsestään katoa. Mitä enemmän opetan Teamsilla niin sitä tutummaksi sen ominaisuudet ja mahdollisuudet käyvät. Toivottavasti palvelimet kestävät käytön.
Jokainen opettaja joutuu nyt miettimään mitä kaikkea voi opettaa verkon välityksellä kun opiskelijat ovat kotona ja mitä vastaavasti ei? Itselläni on monella tapaa ideaalitilanne koska aineistoni ovat pääosin digitaalisia samoin kuin opiskelijoiden palautukset. Toista on lasinpuhalluksessa tai vaikkapa erikoismetallissa.
Kaikesta huolimatta näen tässä hetkessä paljon potentiaalia. Tulevaisuudesta puhutaan yrittämisen maailmana. Eräs siivu yrittämistä on etänä tekeminen. Se, että jokainen meistä joutuu ajatteleen nyt niin opettamisen kuin opiskelun uudesta kulmasta on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Varmasti se välillä on vastakarvaan silittämistä ja toisinaan on myös oleellista on pysähtyä sanomaan ääneen kun jotakin ei pysty verkossa tekemään.
(Alunperin teksti on julkaistu lyhyempänä versiona UutisOivassa 26.3.2020.)
